SANAN PAINO

Aiemmin kirjoitin arvioita kahdesta kirjasta, jotka toiveideni mukaan sain joululahjaksi ja jotka luin ennen kaikkea niiden saaman runsaan kriitikkopalautteen vuoksi. Kiinnitin erityisesti huomiota kieleen ja ilmaisuun, jotka poikkesivat todella paljon toisistaan. Itse kirjojen sisältö oli aluksi toissijainen, mutta nousi kuitenkin vahvasti mukaan arviointiin.

Riikka Pulkkisen ”Totta” oli vuorossa seuraavaksi. En ollut lukenut hänen esikoistaan ”Rajaa”, joten en tuntenut hänen tapaansa kirjoittaa entuudestaan. Suhtauduin etukäteen hiukan kriittisesti uuteen teokseen, epäilin kaupallista nostetta laadun sijaan. Epäilyni osoittautuivat vääriksi. Pidin tästä kirjasta todella paljon. Se oli hyvin kirjoitettu, kieli oli rikasta, mutta ei yliampuvaa sanahelinää. Juoni oli tuoreella tavalla uusi, vaikka aihe itsessään oli kovin perinteinen. Eri henkilöiden näkökulmien vaihtelu toimi hyvin ja kirjan jännite säilyi loppuun saakka. Kirjan nimi ”Totta” on naseva ja kuvaa hyvin kirjan teemaa. Nuoresta iästään huolimatta Riikka kuvaa hyvin eri- ikäisten ihmisten, sekä miehen että naisten, ajatusmaailmaa ja tunnetiloja. Vaikutuin kirjailijasta ja kirjasta niin paljon, että hankin myös hänen esikoisteoksensa kirjahyllyyni lukemista odottamaan.

Kirja asettuu arvioinnissani lähinnä vakavasti otettavan viihdekirjallisuuden kastiin. Näin ollen Finlandia-ehdokkuus oli paikallaan, mutta voittajaksi tämä ei omassa mielessänikään olisi riittänyt. Suosittelen kuitenkin lämpimästi kaikille ajatuksia herättävien viihdekirjojen ystäville.

Kustantajan sivut

TYYLILAJEJA

I Sanahelinää

Taidan kärsiä vähän lukupöhöstä. Syy löytyi joulukuusen alta ja itsestäni. Olinhan toivonut ja myös saanut kaikki ne kirjat lahjaksi, joihin halusin tutustua. Kaikkia niitä oli hehkutettu koko syksyn ajan eri medioissa ja kriitikot olivat haltioissaan. Osa ylsi Finlandia-ehdokkaiksi asti ja yksi voitti kyseisen palkinnon. Itse kirjoittavana luin kirjat ennen kaikkea niiden kielellisen ilmaisun valossa. Ohessa joitakin huomioita lukemistani kirjoista.

Ensimmäisenä tartuin Elina Hirvosen teokseen ”Kauimpana kuolemasta”. Sen kielellistä kauneutta ja aiheen käsittelyä uudella, tuoreella tavalla oli kehuttu varauksetta. Itse kehitysmaassa asuneena ja työskennelleenä halusin tutustua kirjan luomaan maailmaan ja kriitikoiden esiin nostamaan kehitysyhteistyön kritiikkiin. Minua kiinnosti myös kirjailijan afrikkalaisen naisen nahkoihin meneminen, hänen ajatuksensa, tunteensa ja toiveensa esiintuominen sisältäpäin. Hirvonen onnistuikin siinä kohtuullisesti, varsinkin lapsuusajan osalta.

Kieli oli minusta hyvin soljuvaa ja puhdasoppista, kaunistakin. Koin kuitenkin että kielikuvien ja sanojen runsaus aiheutti minussa lievää ähkyä ja sitä hoitaessani itse kirjan tarina hukkui jonnekin, jonne en parhaalla tahdollanikaan löytänyt takaisin.

Henkilöt jäivät minulle etäisiksi, jotenkin paperisiksi. Olisin halunnut ravistaa kirjaa ja varistaa kaiken ylimääräisen sanahelinän niin että tarinan henkilöt olisivat nousseet selvemmin esiin.

Oma lukukokemukseni poikkeaa valtavirrasta, joten toivoisin kommentteja teiltä kaikilta, jotka olette kirjan lukeneet. Vaikka en itse pitänyt kirjaa suosikkinani, suosittelen sen lukemista silti lämpimästi. Jätän kirjan hautumaan ja palaan siihen varmasti myöhemmin uudelleen. Monestihan käy niin, että seuraava lukukerta avaa kirjan aivan uudella tavalla.

Kustantajan sivut

II Sanailottelua

Tartuin Mikko Rimmisen kirjaan ”Nenäpäivä” varautuneesti. Jotenkin jo kirjan kansikuva toi mieleeni Pelle Hermannin ja siinä sivussa nenäpäiväkeräyksen hassuine punanenineen. Kirja on synnyttänyt kriitikoissakin kaksi eri leiriä, niihin jotka näkivät kirjan suomen kielen uudistajana ja hellyttävällä tavalla kantaaottavana syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen ja sitten niihin, joista kirjan kieli on puhdasta kikkailua ja juoni sivuseikka.

Tahallani kärjistin ja oman lukukokemukseni puolesta asetun jonnekin välimaastoon. Kielikuvat olivat kyllä tuoreita ja istuivat tekstiin saumattomasti. Hauskakin kirja oli, harvoin nauran ääneen kirjaa lukiessani, tässä se tapahtui usein. Juoni oli tuoreella tavalla uusi ja avasi yksinäisyyden olemusta tyyliin naurua kyynelten läpi.

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin Hirvosen viimeisimmästä. Kirja pysyi koossa paremmin, henkilöihin pystyi samaistumaan. Tarinaa ei avattu liiaksi, joten se jätti lukijalle tilaa henkilökohtaisen mielipiteen ja tulkinnan muodostamiseen. Totuuden nimessä on kuitenkin mainittava, että loppua kohden tämäkin kirja alkoi jotenkin puuduttaa, uusiosanojen runsaus ja keski-ikäisen naisen hölmöily tuntuivat lopulta epäuskottavilta ja se alun surumielinen toisen ihmisen läsnäolon kaipuu muuttui tekovitsailuksi.

Finlandia-palkinto kuitenkin tuli tällä tyylillä tänä vuonna, joten jotakin ainutkertaista kirjassa täytyy olla. Itse olisin valinnut toisin. Lue ja anna oma arviosi.

Kustantamon sivut

VIEROITUSOIREITA

Viime viikolla taloussanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli facebookpaastosta. Samaan pakettiin oli tosin niputettu muitakin tiedotusvälineitä, mm. tv, kännykkä, sähköposti. Tuli mieleen vanha vitsi: ”Televisio meni rikki. Seurustelin vaimoni kanssa. Hän vaikutti mukavalta ihmiseltä!” Sarkasmin takaa löytää totuuden siemenen. Yllättävän suuri osa omastakin ajasta kuluu sähköisten palvelimien äärellä. Tosin en ole liittynyt facebookiin, enkä aiokaan. Ilman sitäkin päiväni on täynnä ulkoisia ärsykkeitä; radio rytmittää työskentelyä päivisin, televisio suoltaa ohjelmiaan iltaisin, vaikka kukaan ei sitä katsoisikaan. Sähköposti ja internet vaativat silmäilyä tavan takaa ja viesteihinkin on kohtuullisessa ajassa vastattava. Omaa blogiakin pitäisi päivittää säännöllisesti. Kaiken tämän keskellä pitäisi vielä löytää aikaa luovalle ajattelulle ja hiljentymiselle, jota oma kirjoittamiseni tarvitsee.

Uskon artikkelissa mainittuihin vieroitusoireisiin. Viidakossa eläneenä, ilman tiedotusvälineitä ja sähköistä teknologiaa, tuntui ensin lähes ylipääsemättömältä ajatukselta käydä vain kerran viikossa nettikahvilassa lukemassa sähköpostit ja viimeisimmät uutiset. Onneksi ympärillä oli niin erilainen maailma kotisuomeen verrattuna ja päivittäiset askareet, ilman sähköisiä kodinkoneita ja lähimarketteja, veivät suuren osan ajasta, niin että teknologian puuttumiseen tottui yllättävän nopeasti. Luova ajattelu ja kirjoittaminenkin saivat uutta pontta, kun kodin seinien sisäpuolella ei mikään tiedotusväline vienyt huomiota tai ärsyttänyt keskittymistä.

Mietipä miltä tuntuisi olla yksin hiljaisuudessa esim. viikon ajan; ilman perhettä, ystäviä, kännykkää, televisiota, internettiä tai KIRJOJA. Kestäisikö nuppi, syntyisikö jotakin uutta, vai mitä tapahtuisi? Hauskaa sikäli, että ensimmäisen kirjan käsikirjoitukseni sivuaa aihetta sillä erotuksella, että pääosassa oleva henkilö joutuu ko. tilanteeseen ympäristössä, josta on vuosien saatossa vieraantunut.

LUPAAN KEHITTYÄ

Vanha vuosi puikahti ovesta ulos rakettien räiskeeseen ja uusi vuosi tuli sisään innokkaana ja lupauksia uhkuen. Kummasti se into tarttui minuunkin ja tein mielessäni päätöksen, ehkä jopa lupauksen, kehittää itseäni edelleen kirjoittajana ja siinä sivussa ihmisenä.

Luin vuoden vaihteen blogikirjoitteluja ja varsin moni tuskaili oman kirjoittamisensa kanssa. Loppuvuodesta pienoinen paniikinpoikanen istui myös omalle olkapäälle ilkkumaan lukiessani kirja-arvioita vuoden 2009 suomalaisista menestyskirjoista ja joulupukin tuotua osan niistä kuusen allekin. Pikaisesti silmäillessäni kirjojen sisältöjä ja kirjoitustyylejä, en voinut olla huomaamatta kielellisen kikkailun runsautta, joka paikoin ylitti varsinaisen kirjan tarinan. Toisaalta se on varmasti keino erottautua massasta, jossa teemat pyörivät usein tutuissa aiheissa; rakkaus, viha, kosto, syyllisyys, häpeä, joitakin vain mainitakseni.

Siinä sitä tuli pakostakin verrattua omaa tyyliä menestyjiin ja totta kai kehitettävää löytyi. Oman äänen löytyminen ja säilyttäminen on kuitenkin tärkeää jokaiselle kirjailijalle, jonkin asteinen tunnistettavuus, joka kääntyy voimavaraksi ja johtaa toivottavasti myös lukijat löytäväksi ja palkitsevaksi painetuksi tekstiksi.

Millainen kirjoittaja olet? Oheinen itsearviointitesti voi auttaa löytämään omia vahvuuksia ja heikkouksia omassa kirjoitusprosessissasi. Näitä ominaisuuksia työstämällä ja ennen kaikkea kirjoittamalla meidän jokaisen oma kirjoittajaääni voi kehittyä ja tulla kuulluksi.