Viime viikolla taloussanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli facebookpaastosta. Samaan pakettiin oli tosin niputettu muitakin tiedotusvälineitä, mm. tv, kännykkä, sähköposti. Tuli mieleen vanha vitsi: ”Televisio meni rikki. Seurustelin vaimoni kanssa. Hän vaikutti mukavalta ihmiseltä!” Sarkasmin takaa löytää totuuden siemenen. Yllättävän suuri osa omastakin ajasta kuluu sähköisten palvelimien äärellä. Tosin en ole liittynyt facebookiin, enkä aiokaan. Ilman sitäkin päiväni on täynnä ulkoisia ärsykkeitä; radio rytmittää työskentelyä päivisin, televisio suoltaa ohjelmiaan iltaisin, vaikka kukaan ei sitä katsoisikaan. Sähköposti ja internet vaativat silmäilyä tavan takaa ja viesteihinkin on kohtuullisessa ajassa vastattava. Omaa blogiakin pitäisi päivittää säännöllisesti. Kaiken tämän keskellä pitäisi vielä löytää aikaa luovalle ajattelulle ja hiljentymiselle, jota oma kirjoittamiseni tarvitsee.
Uskon artikkelissa mainittuihin vieroitusoireisiin. Viidakossa eläneenä, ilman tiedotusvälineitä ja sähköistä teknologiaa, tuntui ensin lähes ylipääsemättömältä ajatukselta käydä vain kerran viikossa nettikahvilassa lukemassa sähköpostit ja viimeisimmät uutiset. Onneksi ympärillä oli niin erilainen maailma kotisuomeen verrattuna ja päivittäiset askareet, ilman sähköisiä kodinkoneita ja lähimarketteja, veivät suuren osan ajasta, niin että teknologian puuttumiseen tottui yllättävän nopeasti. Luova ajattelu ja kirjoittaminenkin saivat uutta pontta, kun kodin seinien sisäpuolella ei mikään tiedotusväline vienyt huomiota tai ärsyttänyt keskittymistä.
Mietipä miltä tuntuisi olla yksin hiljaisuudessa esim. viikon ajan; ilman perhettä, ystäviä, kännykkää, televisiota, internettiä tai KIRJOJA. Kestäisikö nuppi, syntyisikö jotakin uutta, vai mitä tapahtuisi? Hauskaa sikäli, että ensimmäisen kirjan käsikirjoitukseni sivuaa aihetta sillä erotuksella, että pääosassa oleva henkilö joutuu ko. tilanteeseen ympäristössä, josta on vuosien saatossa vieraantunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti