keskiviikko 4. tammikuuta 2012

KIRJAN TEEMA



Aloittaessani toisen kirjani kirjoittamista sen teema oli jo muotoutunut mielessäni. Teema- käsitettä mietittäessä esiin nousee kaksi pääseikkaa:
Onko kirjan aihe/teema tuttu ja/tai tavanomainen vai uusi ja vieraampi? Kysymys ei ole niin mustavalkoinen kuin saattaisi ensipohtimiselta vaikuttaa. Kaikki riippuu käsittelytavasta.
Oman kirjani teema on valinnanvapaus. Siis perin tavallinen aihe, mutta pyrin löytämään sen käsittelyyn uusia, erilaisia tapoja. Tässä käsittelyssä kirjan henkilöhahmoilla on suuri merkitys. Henkilöhahmoista lisää myöhemmissä postauksissa.
Ohessa pohdittavaksi kysymys:

MILLAISEN TARINAN VALITSET KIRJASI POHJAKSI? TUTUN TEEMAN VAI VIERAAMMAN?

Tässä yhteydessä pohdittavaksi tulee myös kirjan genre. Viimeistään siinä vaiheessa kun lähettää käsikirjoituksensa kustantajalle, olisi saatekirjeessä mainittava käsikirjoituksen lajityyppi. Päälajityypin pystyy määrittelemään helposti: lasten-, nuorten-, tieto-,vai kaunokirja. Tästä kun sitten edetään lajityypin sisällä spesifisempään niin homma vaikeutuu.

TUNNISTATKO OMAN KIRJASI LAJITYYPIN? Miten se ilmenee tekstissäsi?

Kirjan teemaa, henkilöhahmoja ja dialogeja käsittelen tulevissa postauksissa tarkemmin, mutta ohessa ”Iloksi muuttuu”-bloggarin oiva postaus aiheesta. Antaa sopivasti lisäpohdinnan aihetta ja laajentaa keskustelun pohjaa.

Romaanin kirjoittaminen on kuin lähtisi matkalle avomeren yli pikkuveneellä. Auttaa jos sinulla on matkasuunnitelma ja kurssi mietittynä valmiiksi.
John Gardner

18 kommenttia:

  1. Minusta valinnanvapaus ei ole mitenkään erityisen yleinen teema. Tai siis, on sitä paljon yleisempiäkin. Lähes mistä tahansa teemasta löytyy tuhansia kirjoja - sitä pitää vain käsitellä uudella tavalla, kuten sanot. Onhan sitä väitetysti kaikki maailman tarinatkin jo kirjoitettu, niihin pitää vain saada jotain uutta vinkkeliä.

    Itselläni on työn alla trilogia, jossa kaikkien romaanien aihe on vammaisuus/krooninen sairaus, mutta jokaisessa on eri teema: ulkopuolisuus, elämän pysähtyneisyys sekä häpeä, jota tarkastellaan sekä vammaisuuden että muista perspektiiveistä.

    VastaaPoista
  2. Teemana vammaisuus kuulostaa tarpeelliselta aiheelta nykyaikana, jolloin ihmisarvoa muutenkin mitataan rahassa ja menestyksessä. Valitsemasi teeman osa-alueet herättävät mielenkiinnon myös minussa, fyysisesti terveessä (henkinen ehkä niin ja näin;))pohdintaa; ulkopuolisuuden kokeminen, pysähtyneisyys ja häpeä. Tavallaan käsittelin samoja teemoja ensimmäisessä, kustantamoon lähetetyssä kirjassani.
    Onko kirjojesi lajityyppi sinulle selvä, vai onko raja häilyvä?

    VastaaPoista
  3. Siis teemana ei ole vammaisuus, vaan se on aihe ja nuo toiset ovat teemoja. ;->

    Minusta suomenkielisessä kirjallisuudessa kirjan lajityyppi on yleensä helppo määritellä. Omat kirjani edustavat kaikki yleistä kaunokirjallisuutta. Mutta jos kirjoittaisin englanniksi, asia ei olisikaan enää niin suoraviivainen, sillä minun pitäisi osata sanoa myös, ovatko kirjani "literary fiction" eli korkeakirjallisuutta vai "mainstream fiction" eli enemmän valtavirtaa (joka ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kioskikirjallisuus). Se olisikin jo vaikeampi kysymys.

    Ja käsittääkseni englanninkielisessä maailmassa ei myöskään välttämättä riitä, että osaa sanoa kirjoittavansa vaikkapa scifiä tai fantasiaa, vaan pitää osata nimetä vielä genren alatyyppikin...

    VastaaPoista
  4. Maija, onneksi olemme suomalaisia ja saamme kirjoittaa äidinkielellämme! Minulla nämä käsitteet menevät vielä iloisesti sekaisin, anteeksi. Joka tapauksessa mielenkiintoisia teemoja. Mitkä seikat mielestäsi vaikuttavat siihen, miten kaunokirjallisuuden genreen sijoittunut kirja luokitellaan genren sisällä. Lähinnä esiin nousee psykologinen ulottuvuus tai yhteiskunnallinen kannanotto. Entä kirjan tarinan viitekehys, tuttu ympäristö vai sijoittaminen vieraampiin puitteisiin. Tarkoitan ympäristöllä myös muutakin kuin vain paikkaa.

    VastaaPoista
  5. Useimmiten genren ratkaisee kai tekstin aihe, esimerkiksi hirviöt = kauhu, haltiat = fantasia jne, näin superyksinkertaistettuna. Literary fictionin ja mainstream fictionin on niidenkin sanottu käsittelevän usein erilaisia aiheita, esimerkiksi mainstream fiction tapahtuu usein "hienossa" ympäristössä (kuten TV-sarjat), esimerkiksi muotimaailma tai ison lehden toimitus. Literary fictionin erottaa kuitenkin muistakin seikoista: siinä on selvästi tärkeämpää tyyli ja kielenkäyttö (ja henkilöt ovat usein tärkeämpiä kuin juoni). Joissain tapauksissa selvää juonta ei edes välttämättä ole, tai ainakaan sen ei tarvitse olla kovin nopeatempoinen.

    Literary fiction on yleensä ainoa genre, joka ottaa merkittävämmin kantaa maailmaan ja yhteiskuntaan, vaikka kaikki genret voivatkin tätä jossain määrin tehdä.

    En osaa silti sanoa, kumpaan genreen omat kirjani sijoittuisivat. Esim. trilogiastani kaksi kirjaa on hyvin kantaaottavaa, mutta toisaalta niissä on juoni varsin tärkeässä roolissa (toisaalta henkilötkin kyllä). Keskimmäinen romaani ei ole juuri kantaaottava, mutta toisaalta hidastempoisempi ja "mietteliäämpi", nyansseilla pelaava. Mitään ihmeellisiä kikkailuita missään niistä ei ole rakenteen tai tyylin puolesta. Mutta voiko vammaisia (muita kuin ehkä sokeita tai kuuroja) käsittelevä kirja ylipäänsä olla "mainstream"?

    Joskus on myös sanottu, että mainstream fiction on ainakin jossain määrin "kannustavaa" luettavaa, esim. yleensä ainakin jossain määrin onnellinen loppu. Literary fiction voi olla ahdistavaa ja masentavaa ja loppua ties miten kurjasti...

    VastaaPoista
  6. Maija, kiitos mielenkiintoisesta postauksestasi:) Jäin miettimään oman esikoiseni genreä tuon englantilaisen jaon mukaisesti. Ensimmäiseni asettuu jonnekin Literary fictionin tuntumaan, siinä henkilön merkitys korostui sekä viipyilevä eteneminen, tyyli ja kieli eivät mielestäni olleet mitenkään korostuneen erikoisia.Kuvasin sitä saatteessa kirjaksi, jossa on vahva psykologinen ote. Tuo yhteiskunnallinen kantaaottavuus tuli myös esikoisessani esiin, mutta peitellysti. Sen löytää oivaltaen rivien välistä sekä päähenkilön toiminnasta.
    Mielenkiintoinen pohdinnanaihe tuo vammaisuuden käsittely näiden lajityyppien yhteydessä. Mieleeni ei nyt juuri nouse ainuttakaan esimerkkiä, jossa vammaisuus sisältyisi ns. mainstreamiin. Tuleeko sinulla mitään mieleen?

    VastaaPoista
  7. Oma tekstini genre on kai historiallinen romaani. Kuitenkin jos kirjani olisi elokuvakäsikirjoitus, en nimittäisi sitä historialliseksi elokuvaksi vaan draamaksi, jossa olisi "ehkä" ripaus trilleriä lopussa. Historia on pelkkä tapahtumaympäristö, ei aihe sinällään.

    VastaaPoista
  8. "Laululintu", kiitos kommentistasi. Historiallisen romaanin genre on varmasti helppo löytää, mutta kuten kirjoitit ja nostit samalla esiin mielenkiintoisen pointin kirjan ja sen elokuvaversion yhdenmukaisuudesta/eroavaisuudesta, elokuvaversiossa voi genre ollakin toinen ja esimerkissäsi juuri historiallisuus sen tapahtumakenttänä.
    Entäpä sitten tuo kysymykseni tuttuudesta/vieraudesta. Miten esim. omassa historiallisessa kirjassasi olet käsitellyt teemaa ja muita rakenteellisia seikkoja sen valossa?

    VastaaPoista
  9. Teema ja aihe. Kun aloitin kirjoittamisen, en ajatellut kumpaakaan vaan tutustuin niiden käsitteisiin vasta jälkikäteen.

    Edelleen teemat teksteissäni nousevat tietoiseen mieleen vasta loppuvaiheessa -- jos sittenkään. En aseta niille hirveästi painoarvoa kirjoitustyön aikana. Teema tulee tekstiin kuin huomaamatta, se pitää vain löytää.

    Aihe sen sijaan väistämättä on tietoisemmin mielessä jo alkuvaiheessa. Mutta kuten teema, myös aihe löytää minut, ja en niitä sen kummemmin haeskele.

    Työtapani on hyvin intuitiivinen ja spontaani, kuten ehkä rivien välistä on luettavissa. :)

    Lajityyppi sitten saattaakin joskus olla tarinan lähtökohta, se minulla on aina tiedossa ennen kirjoittamisen aloittamista.

    VastaaPoista
  10. J:S, Huomaan sekoittavani kepeästi aiheen ja teeman käsitellessäni kirjan sisältöä. Mitkä piirteet korostuvat omassa lajityypissäsi? Mistä sen tunnistat?

    VastaaPoista
  11. Ei ole vammaisuutta juuri käytetty teemana mainstreamissa (paitsi kuuroutta ja sokeutta) ja se on yksi syy, miksi siitä kirjoitan. :-> Maailmankirjallisuuden klassikoista toki löytyy jonkin verran esimerkiksi aivokuumeen tai tuberkuloosin vammauttamia. W. Somerset Maugham on kirjoittanut Suomessa huonosti tunnetun klassikon nimeltä Of Human Bondage, joka käsittelee paljolti päähenkilön vammaisuutta.

    Jännä havainto tuo, että kirjan genre voisi elokuvaksi filmattuna tavallaan muuttua, enpä ole tullut ajatelleeksi.

    VastaaPoista
  12. Maija, nytpä tuli mieleen yksi lempparikirjoistani jossa vammaisuudella on keskeinen osa. Tässä tapauksessa tosin elokuva oli ensin ja sitten vasta kirja. Roolitukset sopivat täydellisesti kirjan tunnelmaan ja hahmoihin. Tosin nyt en olekaan varma onko kyseessä vammaisuus lainkaan vai ihmisen ominaisuus. Lempparini on ulkomaalainen kirja: Jane Campion-Kate Pullinger: Piano. Kirjan pääosassa on mykkä nainen Ada. Tarina ajoittuu 1800-luvun Uuteen-Seelantiin. Väkevä lukukokemus samoin kuin elokuvakokemuskin.

    VastaaPoista
  13. Piano on kyllä tosi hyvä elokuva, kirjaversiota en ole siitä lukenut :-)

    Olen tässä mietiskellyt enemmänkin noita teemoja ja niitä on omassa tekstissäni menneisyydessä elämisen ja odotuksen lisäksi myös ainakin häpeä. Ne ovat sellaisia aika universaaleja teemoja, jotka sopivat mihin aikakauteen tahansa.

    Monestihan sanotaan, että esikoiskirjailijan ensimmäisessä romaanissa kirjailija ikäänkuin olisi eniten päähenkilönsä tai jotenkin kirjoittaisi itsensä ja oman historiansa alitajuisesti ulos. En oikein osaa muotoilla mitä tarkoitan, mutta ainakin oman tekstini teemat eivät ole kovinkaan henkilökohtaisia.

    Ehkä käsiksestäni on löydettävissä muita pienempiä teemoja, jotka voivat olla henkilökohtaisempia, mutta nämä häpeät ym. ovat sellaisia, joita en suoraan (ainakaan tietoisesti) pysty mieltämään itseeni. No menneisyydessä elämistä ehkä vähän. Ja päähenkilönikin on luonteeltaan aika erilainen kuin minä. Jotakin samaa toki on ja ainahan kirjoittaja ammentaa tuntemukset ym. omasta kokemusmaailmastan.

    VastaaPoista
  14. "Laululintu", olemmekohan kirjoittaneet samaa kirjaa, kun kuulostaa niin kovin tutulta;)Olen itsekin kuullut tuo esikoiseen liitetyn ajatuksen omien tuntojen tai kokemusten purkamisesta siihen. Miettiessäni Miiaa, kirjani päähenkilöä, voin sanoa että meissä ei ole muuta yhteistä kuin rakkaus lupiineihin! Lisäksi poimin yhden muiston lapsuudestani osaksi kirjaa, mutta siinä kaikki.
    Miten olet käsitellyt teemoja kirjassasi ja onko tapasi mielestäsi perinteinen ja tuttu vai sisältääkö se vieraampia lähestymistapoja?

    VastaaPoista
  15. Vaikea kysymys...Nuo teemat tulevat ilmi läpi kirjan lähinnä henkilöiden reagointeina tiettyihin tapahtumiin ja tilanteisiin.

    Tuo menneisiin jumittuminen ei tule päähenkilölle itselleen selväksi kirjan missään vaiheessa. Mutta lukija voi ymmärtää sen muun muassa siitä, miten päähenkilö ajattelee ja miten hänen käyttäytymisensä on tavallaan historian ja menneen toistoa, vaikka hän on mielessään päättänyt jättää sen kaiken taakseen ja opetella elämään nykyhetkessä.

    Hän ei siis käytännössä kuitenkaan tee niin. Ja kun "normaalisti", hän kasvaisi kirjan edetessä tajuamaan tämän ja pääsisi yli menneisyydestään, niin sen sijaan minun tarinassani, hän tulee sen vangiksi entistä tiukemmin ja sairaalloisemmin ja lopussa tämä ristiriita saa tapahtumat kärjistymään aika pahoiksi.

    En halunnut tarinaan perinteistä onnellista loppua, missä päähenkilö pääse yli ongelmistaan ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Koska aina niin ei käy, vaan henkilö voikin kasvaa pahemmaksi. Muttta loppu on kuitenkin toiveikas ja päähenkilö on itse onnellinen omista ratkaisuistaan. Eli kai teemojeni käsittely ei ole sitten ihan se "perinteisin", sanotaanko näin.

    Käsikirjoituksessanihan siis seuraan vuorotellen kahta eri ajanjaksoa ja se päähenkilön menneisyys, jossa hän yhä on kiinni on se toinen ajanjakso. Huh, tulipas analysoitua oikein kunnolla, kiitos kun kannustit pohdiskelemaan :-)

    VastaaPoista
  16. "Laululintu", kiitos kun pohdit. Kirjasi ei niin onnellinen loppu, tai odottamaton, erilainen loppu viittaa minusta myös psykologiseen tapaan viedä tarina päätökseen joka jättää lukijalle syyn pohtia, miksi päähenkilö teki poikkeavan, jossain määrin lukijan ja mahdollisten muiden kirjan henkilöiden mielestä väärän ratkaisun ja joka kuitenkin saa päähenkilön tuntemaan itsensä onnelliseksi. Edelleen luulen että kirjoitimme samaa kirjaa, loppua myöten;)

    VastaaPoista
  17. Mistä tunnistan lajityypin eli genren mitä kirjoitan? En ole koskaan tätä erityisemmin miettinyt, sillä se on aina ollut itsestään selvää. Fantasia, kauhu, jännitys, romanttinen viihde, spefi yleensä... olen aika genrepainotteinen. Eli toisin sanoen teksteissäni yleensä on vahvoja elementtejä, jotka sen sitovat selkeästi tiettyyn genreen.

    Mutta kuten Haaviston Maija tuolla aikaisemmissa kommenteissa sanoi, suurempien kielialueiden kirjojen luokittelu voi mennä paljon yksityiskohtaisemmaksi. Suomessakin on alkanut olla ilahduttavasti suurempaa hajontaa kuin "yleinen kaunokirjallisuus" ja "ne muut". ;)

    VastaaPoista
  18. J.S, Oma genresi vaikuttaa olevan niin selkeästi fantasian ja spefin suuntainen, ja varsinkin kun ilmeisesti olet jatkossakin suuntautunut siihen lajityyppiin, että enemmän pohdintaa tuo varmasti tekstissäni esiin nostama tapa viedä tarinaa eteenpäin omassa genressään. Fantasiassa varmasti melko itsestään esiin nousee tuo vieraampi ja oudompi toimintakehys niin henkilöiden kuin ympäristönkin suhteen. Näistä osa-alueista enemmän huomisessa postauksessani. Minulle fantasia-tyyppinen kirjallisuus on melko vierasta, mutta sen rajapinnalla olevat jännitys ja kauhu, etenkin jännitys, maustettuna psykologialla liippaa melko läheltä omaa kirjoitusmaailmaani.

    VastaaPoista