tiistai 11. joulukuuta 2012

TULEEN TALLENNETUT



Menneet päivät olen elänyt tulielementin äärellä, kirjaimellisesti. Omaa elämää on siivittänyt osaltaan myös tulipaloihin liittynyt romaani ”Etten palaisi tuhkaksi”, jota aiemmassa postauksessani käsittelin.

Takkatulen rauhoittavassa hehkussa olen ajatellut omaa esikoiskäsikirjoitustani. Sen teemoja ja tapahtumia. Yllättäen huomaan sen sisältävän keskeisesti myös tuon tulielementin vaikka sitä kirjoittaessani ja nyt editoidessani en ollut aiemmin ajatellutkaan. Siis syvällisesti. Tuli on mukana niin alussa kuin lopussakin. Hyvin erilaisista syistä ja merkityksistä, mutta kuitenkin hyvin vahvasti päähenkilöön vertautuen.

Tulielementti eri tilanteissa viestii erilaista tunnelmaa, joko hyvää; rauhoittavaa, kaunista, lohduttavaa, iloa, yhdessäoloa tai pahaa; tuhoa, kidutusta, poltetta, menetystä, kipua, surua, yksinäisyyttä, sairautta.

Lähestyvä joulu sisältää vahvasti tulielementin. Minulle se merkitsee valoa pimeyden keskelle. Onnellista, mutta myös harrasta tunnelmaa. Lämpöä ja läheisyyttä. Iloa. Elämää.

Jollekin toiselle se on jotakin muuta.

Kirjani päähenkilölle se oli jotakin muuta.

6 kommenttia:

  1. Tuli on niin monimerkityksinen, syvä elementti kuin voi. Toivotan kauniita tulia sinulle näinä jännittävinä aikoinasi :)

    VastaaPoista
  2. Tuli on kyllä mielenkiintoista kaikessa moninaisuudessaan, siinä, mikä sen merkitys on ollut eri aikoina ja mikä sen merkitys voi olla jos vielä päästää mielikuvituksensa liikkeelle. Saakohan mistään muusta elementistä yhtä paljon irti? Vedestä ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä itseäni alkoi suuresti kiinnostamaan tulen merkitykset laajemminkin. Siitä saisi ehkä irti kokonaisen romaanin verran. Täytyisi kehittää vain joku poikkeava näkökulma aiheeseen...

      Poista
  3. Tuo kuulostaa muuten hienon romaanin piirteeltä, tuo että tarina alkaa ja loppuu tuleen, jolla lienee siis merkityksensä tarinan tulkitsemisessa.

    Voi kun on hauska nähdä sinun kirjasi sitten kun se tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta ja tervetuloa lukiakseni:)
      Tuli on tosiaan läsnä kirjassani, mutta vain osana kokonaisuutta. Tuli ei tosiasiassa käynnistä eikä päätä kirjaa, mutta liittyy vahvasti kyseisiin tapahtumiin. Ja kyllä; tulella on merkitystä.
      Toivottavasti kirjani on myös palkitseva lukea:)

      Poista