ETTEN PALAISI TUHKAKSI

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi alkup. 2010, WSOY 2012

Voi mikä kirjavuosi minulla on ollutkaan! Määrällisesti ei niinkään merkittävä, mutta laadullisesti aivan huippu. Ja kaikki nämä huikean hienot kirjat löysivät tiensä myös kirjahyllyyni. Oliko kaikki sattumaa vai...

Kirjavuoteni 2012 päättää palkitun norjalaiskirjailijan Gaute Heivollin autofiktiivinen teos ”Etten palaisi tuhkaksi”. Se paketoi vuoden lukukokemukseni hopeoituun usvaan ja tuhkaan, ainutlaatuiseen tunnelmaan ja pakahduttavaan poltteeseen, josta tummat savukiehkurat nousevat kohti taivasta ja haihtuvat väreillen tummuvaan iltaan.

Tässä teoksessa minua ei puhutellut kieli vaan tunnelma. Kerronnan verkkaisuus, joka samalla kuitenkin sitoi minut lukijana kiinni tarinaan, jokaiseen sen henkilöön ja tapahtumaan. Olin yksi todistajista. Olin siellä kun paloi. Tuntui, että kotini tuoksuun sekoittui kytevän raunion kitkerä savun haju ja vaatteeni tuoksuivat bensan ja savun muodostamalta kitkerältä sekoitukselta, joka paljasti minut syylliseksi kaikkeen tai vähintäänkin kanssarikolliseksi. Minulla oli siihen syy, mutta ei vastausta kysymykseen miksi.

Siihen ei myöskään kirjailija vastaa, mutta antaa hienovaraisia viitteitä samalla kun kertoo myös omaa tarinaansa. Omasta tiestään paikkaansa etsivästä, sivulliseksi itsensä tuntevasta nuoresta miehestä arvostetuksi kirjailijaksi.

”Toisinaan minulle tulee tunne, että elän kahta rinnakkaista elämää. Toinen on turvallinen, yksinkertainen ja harvasanainen. Toinen on todelliselta näyttävä elämä, se jonka keskellä olen, jossa istun joka päivä kirjoittamassa. Edellinen elämä voi olla pitkään poissa, mutta sitten se taas ilmaantuu, on kuin olisin yhtäkkiä aivan vähällä astua siihen sisään, olen kynnyksellä ja tuntuu kuin minä hetkenä hyvänsä saisin näkyviin hänet, joka ehkä oikeastaan on minä.”

*** ”Kenet me näemme, kun näemme itsemme?”

Seikkaperäisiä arvioita löydät linkeistä.

Kirjainten virrassa 

Kiiltomato

Booking it some more 

Leena Lumi