maanantai 20. elokuuta 2012

SYKSYN HARRASTESATOA

Tämä syksy on erilainen kuin niin useat aiemmat. Tähän aikaan olemme mieheni kanssa yleensä pakanneet matkalaukkuihimme uuden kesän alkua jossakin kaukana täältä ja Suomen kotiamme talviteloille. Syksyn alkuun liittyvät mainos- ja harrastelehdet ovat jääneet lukematta ja hienoinen harmistus on käynyt mielessä tiedostaessani, että taas moni mukava Suomen talveen liittyvä juttu jää omalta kohdaltani toteutumatta. Mutta ei tänä syksynä!

Teimme viime jouluna Espanjan kodissamme päätöksen palata Suomeen jäädäksemme. Päätökseen vaikutti monet seikat. Yhä kasvava levottomuus niin Etelä-Euroopassa kuin Suomessakin vahvisti haluamme olla ja elää tutussa kulttuurissa ja oman äidinkielemme vaikutuspiirissä. Viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat kuluneet hektisesti kahden vuoden sykleissä, mm. muuttoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin toista tusinaa.

Tänään kolahti postilaatikkoon kivaa postia. Kansalaisopiston harrastepiirit käynnistyvät ja pitkästä aikaa minullakin on mahdollisuus osallistua niihin. Aion elvyttää muutaman vuoden takaisen kirjoittajaryhmään osallistumiseni. Siitä oli aikoinaan minulle suurta apua ja iloa esikoiskirjaani työstäessäni ja ammattitaitoinen kirjailijaohjaaja Jussi Matilainen jatkaa edelleen meidän innokkaiden harrastekirjoittajien tsemppaamista. Lisäksi aion osallistua kirjallisuusryhmään, joka mielestäni sopii hienosti kirjoittamisen vastapainoksi. Samalla tulee luettua myös sellaisia teoksia, joihin ei ehkä muuten tulisi tarttuneeksi. Lisäksi voisi harkita jotakin liikuntaryhmää, mutta taitavat illat loppua kesken. Uusi käsikirjoitus kun vaatii aktiivista paneutumista ja perinteisesti itselläni syksy on ollut uuden luonnissa aktiivista aikaa. Mukava ja jännittävä syksy on siis alkamassa!

7 kommenttia:

  1. Huh, mikä määrä muuttoja. Muuttaminen on raskasta, mutta siinä on se hyvä puoli, että tulee karsittua kaikki epäolennainen pois kaapeista. Antoisaa kirjoitus- ja kurssisyksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kieltämättä aikamoista haipakkaa elämäni on ollut ja tämä rauhoittumisen aika tuntuu nyt tosi hyvältä. Tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä, niin kaapeissa kuin mielessäkin;)

      Poista
  2. Ei voi muuta sanoa kuin tervetuloa kotiin! :) Ja hyviä kursseja. Itsekin menisin ellen haluaisi testata ensin paljonko aikaa se yliopisto-opiskelu oikein nielee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Olen iloinen, että varsin pienessä kaupungissamme on mahdollisuus monenlaiseen harrastamiseen eri kurssitarjonnan puitteissa ja totta kai aivan mahtavaa, että sekä kirjoittamiseen että kirjallisuuteen on omat kurssinsa. Tiedän suuriakin kaupunkeja, joissa vastaavaa palvelua ei tahdo löytää. Ajan puute ja varsinkin käytettävissä olevan ajan priorisointi on haastavaa varsinkin sinulla ja muilla samassa asemassa olevilla opiskelijoilla. Tsemppiä siis syksyyn!

      Poista
  3. Hei! Sinun kannattaisi vaihtaa tuota blogin taustakuvaa... Tällaisenaan blogisi aukeaa ainakin minun koneellani vaikeaksi ja minulle on käynyt monta kertaa, etten ole saanut sivuasi auki.

    Zemppiä kirjoittajapiiriin ja käsikirjoituksen työstämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Ihmettelen myös hankaluuttasi sivuni aukeamisen suhteen. Muut eivät ole siitä maininneet. Koitanpa kysyä asiasta hiukan laajemminkin, kiitos tiedosta;)

      Poista
  4. Onko teillä muilla samoja ongelmia sivuni aukeamisen suhteen kuin Lilyllä? Ilmoittakaa niin koitan korjata tilanteen. Taustakuvan pitäisi kuitenkin olla ihan yleinen bloggerin kuvamalli.

    VastaaPoista