LEIPÄÄ JA SIRKUSHUVEJA

Näitä molempia myös nykyihminen tarvitsee voidakseen niin henkisesti kuin fyysisestikin hyvin. Omat sirkushuvini ovat hyvin kapea-alaiset, mutta sitäkin mielekkäämmät. Ne seisovat ryhdikkäinä olohuoneemme keskeisellä paikalla tummanruskeassa massiivisessa kirjahyllyssämme!

Sirkushuveissani on se mukava piirre, että luon niitä myös itse. Olen siis osittain oman itseni yleisö. Aika ajoin se saa aikaan lähes skitsofreenisia oireita. Kuten vuoropuhelua itse luomansa henkilön kanssa tai pakonomaista tarvetta yrittää muuttaa kuvitteellisen henkilön ratkaisuja järkevimmiksi, ts. sellaisiksi, jotka itselle olisivat mieluisammat.

Leivän suhteen itsetekemisen pakkomielle jatkuu. Pyrin myös ravinnon suhteen mahdollisimman omavaraiseksi. Teen leivät itse. Kerään marjat talteen niin puutarhasta kuin metsästäkin muusta kotiviljelystä puhumattakaan. Unelmani luonnon ehdoilla elämisestä ei täysin toteudu nykyisessä elinympäristössäni, mutta siihen suuntaan pyrin. Paluu menneisyyteen nykyaikaisin mukavuuksin on mielestäni varsin hieno kombinaatio. Kiva kun sähkö on keksitty, siitä on iloa ja apua moneen, mutta sen varaan ei yksin pidä heittäytyä. Vaihtoehtoja on pohdittava ja niitä on opeteltava käyttämään mahdollisuuksien mukaan. Ikävä kyllä nykyinen yhteiskuntamme on rakentunut vähitellen sellaiseksi, että päivän sähkökatko saa jo paniikkia aikaan puhumattakaan pidemmästä ajasta. Todellisia vaihtoehtoja on vaikea löytää ja ajattelutavan muutos elämäntapamuutoksesta puhumattakaan on harvoille mahdollinen ja hankala toteuttaa.

Ihmiset tarvitsevat sirkushuveja kestääkseen arkea. Aikoinaan elämä itsessään oli raskasta ja työntäyteistä. Ilman fyysisiä ponnistuksia ja konkreettista työtä leipänsä eteen leipää ei myöskään olisi ollut. Ensin työ sitten huvit.

Nyky-yhteiskunta tuntuu välillä toimivan täysin päinvastoin. Ensin huvi ja sitten työ mahdollisimman vähällä vaivalla ja mieluummin jonkun toisen tekemänä. Kone ei korvaa ihmistä ja vielä vähemmin se korvaa leivän. Ensin huvit, mutta mistä leipä?