tiistai 31. heinäkuuta 2012

MINUSTAKO KIRJAILIJA?



En ole vielä kirjailija, mutta haaveilen siitä. Olen kuitenkin jo luova henkilö. Ollut sitä lapsesta saakka.

Muistan haaveilleeni näyttelijän ammatista ja aikamoinen koomikko taisinkin olla niin koulun näyttämöllä kuin sen ulkopuolellakin. Olin runosielu, jonka runoja ilmestyi niin paikallislehdissä kuin myöhemmin antologioissakin.

Runot alkoivat sitten paisua tarinoiksi ja nyt ollaan tässä, toivottavasti siirtymävaiheessa kirjoittelijasta kirjailijaksi. Mielestäni ero näiden kahden välillä on kuin veteen piirretty viiva.

Jotkut kirjoittavat pöytälaatikkoon huikeita tarinoita, kokonaisia maailmoja käsittämättä koskaan, että tarinoillaan olisi laaja lukijakunta ja kirjailijan ammatti kädenulottuvilla. Heille ehkä riittää pelkkä itselleen kirjoittaminen vähän samaan tapaan kuin jollekin toiselle ompelu tai neulominen, vain omaksi iloksi.

Sitten on niitä, jotka unelmoivat kirjailijan ammatista omaamatta varsinaisesti luontaisia lahjoja ammattiin. Heillä on vain tuo vaaleanpunainen unelma kuuluisuudesta.

Sitten on meitä itseni kaltaisia, jotka pakertavat kammioissaan toivoen että vielä joskus työ palkitaan. Kuvitelmani ovat jo haihtuneet, mutta toivo säilyy.

Tärkeintä itselleni on vuorovaikutus lukijan kanssa. Se, miten tekstini vaikuttaa, miten sitä tulkitaan, mitä siitä jää jäljelle kun viimeinen lause päättyy pisteeseen.

P.S. Käykääpä tutustumassa mielenkiintoiseen Opuscolon blogiin ja siellä käynnistyneeseen arvontaan:)

6 kommenttia:

  1. Tuo postauksesi oli kuin suoraan minun elämästäni, koulun näytelmissä olin usein se päätähti ja luottonäyttelijä ja opettajat lähettivät aineitani kilpailuihin hyvällä menestyksellä. Paikallinen kirjailijaseura kannusti stipendillä ja kehotuksin. Sitten elämä kuljetti muille poluille ja nyt löydän itseni samasta jamasta kuin sinäkin.
    Pidä toivetta yllä, tämä on osittain kestävyyslaji! Ainakin kustantamoiden päätöksien odottelu vaatii pitkää pinnaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauskaa, olen jo aiempien postauksiesi perusteella tunnistanut sinussa paljon omia piirteitäni. Päädyit tosin esikoisesi kanssa omakustanteeseen, itse vielä kolkuttelen kustantamojen ovia.

      Itselläni on myös pöytälaatikkokustantamo olemassa, joten sekin vaihtoehto täytyy tutkia huolella. Yksi kirjankustannus takana ja useita tiedusteluja kustannustoiminnan käynnistämisestä uudelleen. Aika näyttää uskaltaudunto alalle ja riittääkö voimavarat.

      Poista
  2. Älä koskaan heitä toivoa, se on ja pysyy. Minäkin olen kesällä elellyt kirjoittavan ihmisen elämää. Kirjoittajaksi en itseäni lue, mutta kirjoittava, se sopii mainiosti. Samaa teemaa mietiskelin tässä itsekin ihan hiljattain blogissa. Käy kurkistamassa! Kirjoittajatuulta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiasi seuranneena tunnistan sinussa myös piilevän kirjailijan niin kirjoitustavan kuin sisällönkin suhteen lainkaan väheksymättä kirjoittajan lahjaasi. Ihailen sinua kuten muitakin sydämellä ja innolla kirja-ja kirjoittajablogeja ylläpitäviä kirjoittajaystäviäni.

      Toivo on välttämätön voimavara kaikessa olemisessamme, myös kirjoittamisessamme. Ilman sitä epätoivo ja pettymykset voisivat kaataa meistä useimmat.

      Poista
  3. Mitä me ilman toivoa tekisimme. Kirjoittaminen pysyy vaikka hylsyt lannistaisivat, eikös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä;)

      Poista