En ole vielä kirjailija, mutta
haaveilen siitä. Olen kuitenkin jo luova henkilö. Ollut sitä
lapsesta saakka.
Muistan haaveilleeni näyttelijän
ammatista ja aikamoinen koomikko taisinkin olla niin koulun
näyttämöllä kuin sen ulkopuolellakin. Olin runosielu, jonka
runoja ilmestyi niin paikallislehdissä kuin myöhemmin
antologioissakin.
Runot alkoivat sitten paisua tarinoiksi
ja nyt ollaan tässä, toivottavasti siirtymävaiheessa
kirjoittelijasta kirjailijaksi. Mielestäni ero näiden kahden
välillä on kuin veteen piirretty viiva.
Jotkut kirjoittavat pöytälaatikkoon
huikeita tarinoita, kokonaisia maailmoja käsittämättä koskaan,
että tarinoillaan olisi laaja lukijakunta ja kirjailijan ammatti
kädenulottuvilla. Heille ehkä riittää pelkkä itselleen
kirjoittaminen vähän samaan tapaan kuin jollekin toiselle ompelu
tai neulominen, vain omaksi iloksi.
Sitten on niitä, jotka unelmoivat
kirjailijan ammatista omaamatta varsinaisesti luontaisia lahjoja
ammattiin. Heillä on vain tuo vaaleanpunainen unelma kuuluisuudesta.
Sitten on meitä itseni kaltaisia,
jotka pakertavat kammioissaan toivoen että vielä joskus työ
palkitaan. Kuvitelmani ovat jo haihtuneet, mutta toivo säilyy.
Tärkeintä itselleni on vuorovaikutus
lukijan kanssa. Se, miten tekstini vaikuttaa, miten sitä tulkitaan,
mitä siitä jää jäljelle kun viimeinen lause päättyy
pisteeseen.
P.S. Käykääpä tutustumassa mielenkiintoiseen Opuscolon blogiin ja siellä käynnistyneeseen arvontaan:)
P.S. Käykääpä tutustumassa mielenkiintoiseen Opuscolon blogiin ja siellä käynnistyneeseen arvontaan:)
Tuo postauksesi oli kuin suoraan minun elämästäni, koulun näytelmissä olin usein se päätähti ja luottonäyttelijä ja opettajat lähettivät aineitani kilpailuihin hyvällä menestyksellä. Paikallinen kirjailijaseura kannusti stipendillä ja kehotuksin. Sitten elämä kuljetti muille poluille ja nyt löydän itseni samasta jamasta kuin sinäkin.
VastaaPoistaPidä toivetta yllä, tämä on osittain kestävyyslaji! Ainakin kustantamoiden päätöksien odottelu vaatii pitkää pinnaa.
Aika hauskaa, olen jo aiempien postauksiesi perusteella tunnistanut sinussa paljon omia piirteitäni. Päädyit tosin esikoisesi kanssa omakustanteeseen, itse vielä kolkuttelen kustantamojen ovia.
PoistaItselläni on myös pöytälaatikkokustantamo olemassa, joten sekin vaihtoehto täytyy tutkia huolella. Yksi kirjankustannus takana ja useita tiedusteluja kustannustoiminnan käynnistämisestä uudelleen. Aika näyttää uskaltaudunto alalle ja riittääkö voimavarat.
Älä koskaan heitä toivoa, se on ja pysyy. Minäkin olen kesällä elellyt kirjoittavan ihmisen elämää. Kirjoittajaksi en itseäni lue, mutta kirjoittava, se sopii mainiosti. Samaa teemaa mietiskelin tässä itsekin ihan hiljattain blogissa. Käy kurkistamassa! Kirjoittajatuulta sinne!
VastaaPoistaBlogiasi seuranneena tunnistan sinussa myös piilevän kirjailijan niin kirjoitustavan kuin sisällönkin suhteen lainkaan väheksymättä kirjoittajan lahjaasi. Ihailen sinua kuten muitakin sydämellä ja innolla kirja-ja kirjoittajablogeja ylläpitäviä kirjoittajaystäviäni.
PoistaToivo on välttämätön voimavara kaikessa olemisessamme, myös kirjoittamisessamme. Ilman sitä epätoivo ja pettymykset voisivat kaataa meistä useimmat.
Mitä me ilman toivoa tekisimme. Kirjoittaminen pysyy vaikka hylsyt lannistaisivat, eikös.
VastaaPoistaJuuri niin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä;)
Poista