sunnuntai 24. lokakuuta 2010

YU NO KEN PRET, YU MAS BILIP TASOL


Lauantai-iltapäivä. Taivas alkaa muuttua mustan puhuvaksi ja ukkonen jyrähtelee. Kohta tropiikin sade alkaa. Istun ruokalassa ja kirjoittelen tätä viestiä tuulettimen alla. Hiki virtaa, tuntuu kuin olisi saunonut monta päivää.
Tiistaina lennämme siis Mt.Hageniin. Se sijaitsee ylhäällä vuoristossa, jossa ilma on huomattavasti viileämpi. Majoitumme aluksi vieraskotiin muutamaksi päiväksi. Ystäviemme talo on viime silausta vaille valmis ja muutamme siihen noin viikon kuluttua. Thomas asuu perheineen täällä Port Moresbyssä ja Mt.Hagenin talo sijaitsee Thomasin vanhempien naapurissa kaupungin ulkopuolella. Hän on rakentanut talon vierailijoita varten ja vanhemmat muuttavat sen alakertaan vieressä sijaitsevasta heinämajastaan.
Istuimme perjantai-iltaa yhdessä papualaisten ystäviemme kanssa suunnitellen tulevaisuutta. Tämä matkammehan on ns. valmistelumatka tulevaa mahdollista tehtäväämme varten. Kyseessä on mittava suunnitelma, jolla on kauaskantoista merkitystä. Mt. Hagenissa meitä odottaa 12 hehtaaria heinikkoa lentokentän ja valtatien välissä. Tämän matkan aikana tarkoituksemme on luoda suhteita paikallisiin asukkaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Kuulostaa ehkä vähäpätöiseltä syyltä matkustaa maailman toiselle puolelle, mutta itse hankkeen onnistumisen kannalta se on ensisijaisen tärkeää. Perjantai-illan keskusteluissa nousi esiin hieno ajatus: Vaikka ihonvärimme on eri, sydämiemme väri on sama! Se on hyvä pohja onnistuneelle yhteistyölle.
Sataa kaatamalla. Työntekijät juoksevat sulkemassa ikkunaluuvereita. Sää hiukan viileni, mikä on tervetullutta.
Katselen tarjoilupöydän yläpuolella olevaa, puunkuoresta valmistettua seinävaatetta. Siinä on yllätykseksemme sama teksti, joka meillä oli aikoinaan ensimmäisen papualaiskotimme seinällä. Se rohkaisee ja valaa uskoa tulevaan.
Sanakirja:      Yu no ken pret, Yu mas bilip tasol           =
                      Älä pelkää, usko ainoastaan.

Thomas ja Jukka pohtivat syntyjä syviä


2 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla teistä tämän välityksellä :)
    ootte te uskomattomia !
    Kaikkea hyvää sinne ja onnistumisia suunnitelmien yms suhteen.Talviterkuin Sirkka

    VastaaPoista
  2. Yu no ken pret, Yu mas bilip tasol
    Älä pelkää, usko ainoastaan.

    Lähinnä yllä olevaan mutta myös yleisemmin eksoottisen maan kiireettömään ilmapiiriin viitaten: yksinkertaisuus on monta kertaa kaunista. T. Nettituttu alias JM

    VastaaPoista