maanantai 15. huhtikuuta 2013

IHMINEN, JOTA KATSON


Jo jonkin aikaa on ollut näin. Katson, kuuntelen, yritän ymmärtää. Ennen niin kirkkailta tuntuneet ajatukset ovat kadonneet jonnekin. Peittyneet hämärän hetkiin.

Sinä selviät tästä umpikujasta. Sanoja on vain kasaantunut liikkaa, ne ovat pakkautuneet luovuuden patoon. Odota. Vähitellen sanojen virta aukeaa ja ne muuttuvat jälleen puroksi, joeksi, koskeksi, mereksi. Ja sinä saat heittäytyä siihen, antaa sanojen kantaa, viedä uusiin vesiin.

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Helmi-Maaria. Taidan tarvita tämän tauon, kaikesta. Esikoiskässärin kanssa on käyty sellainen paini, että voimat ovat ehtyneet ja luovuuskin piilottelee jossakin padon takana. Tänään onneksi jo helpottaa; siihen auttaa aurinko ja tulevaisuuden selkeytyminen, ainakin hetkeksi:)

      Poista
  2. Tämä teksti sai minut toiveikkaaksi: Jos se minunkin sanojen virta muuttuu koskeksi vielä jossain vaiheessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon niin;) Minulla on ollut rankka vuosi, mutta nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä. Sanoista on muodostumassa pieni puro. Pääasia että jotakin jo liikkuu. Ehkä välillä pitää pysähtyä ja antaa aivoille ja ajatuksille aikaa työstää mennyttä ja valmistautua uuteen. Toiveikasta kevättä sinulle!

      Poista
    2. Kiitos samoin. Jos kesällä sinunkin murheesi laantuisivat, niin olisi todella hyvä. :)

      Poista