UNIKOIRA

Marko Hautala: Unikoira. Tammi 2012

Kuusisilmäinen koira, joka lepäsi kerälle kiertyneenä kirjahyllyssäni ja odotti. Sen silmät kiiluivat kutsuvasti ja hypnoottisesti. Odotuksen nautinto palkitsi itsensä, jälleen.

” Koira oli heidän yhteinen ihmeensä, mutta Joonas unohti sen ensimmäisenä.”

Kirjan ensimmäinen lause oli jo itsessään niin hypnoottinen ja pakahduttava, että oli suorastaan vaikea jatkaa. Voiko kirja vaikuttaa näin? Kyllä voi.

Ja sitten lauseet putoilivat ympärilleni ja sisääni painavina ja pakottavina. Ne kuljettivat tarinaa, joka kaikessa outoudessaan tuntui kuitenkin niin todelta.

Kirjan pääosassa on Joonas, joka tuskaisen eron jälkeen koittaa selvitä elämästään hengissä, edes jotenkin. Lisäksi työyhteisö, joka kaikessa pinnallisuudessaan tarjoaa puitteet maagiseen matkustukseen mielen syvimpien pelkojen ja pelonsekaisen uteliaisuuden maailmaan.

Sitten on vielä oudon terapian vetäjä Aliisa ja yllättävä ystävä menneisyydestä, Jyri. Eivätkä he ilmesty Joonaksen elämään sattumalta. Ei myöskään Onni, kaiken ratkaiseva pilleri tallennettuna Buddha-riipukseen Jyrin kaulalla.

Eidolon -terapiasta Joonas toivoi löytävänsä uuden merkityksen elämälleen ja hän löysikin. Hahmo, ehkä eläin, ilmestyi yllättäen ja kutsumatta ylityöhämärän aikaan.

”Tuolilla oli mytyssä turkoosi viltti. Tuoli oli oudossa asennossa. Ei mitenkään dramaattisesti, mutta näyssä oli jotakin sellaista, mikä sai ajattelemaan, että se oli paiskattu sivuun suuressa tunnemyllerryksessä. Mytyn muoto toi mieleen jonkin eläimen...

Joonas astui sisälle toimistoon. Näyttöpäätteellä oli kuva, mutta siitä ei saanut mitään selvää...

Sormet olivat taas koukussa, valmiina tanssimaan näppäimistöllä. Mitä minä näen? Joonas kysyi itseltään. Mitä minä aion kirjoittaa?

Sitten hän näki.”

Vanhat elokuvat olivat aiemmin suoneet Joonakselle hetken unohduksen. Yön hiljaiset tunnit täynnä mustavalkoista liikkuvaa kuvaa ilman ääntä. Sen Joonas oli poistanut tarkoituksella, hän ei halunnut kuulla vuorosanoja. Jälkeenpäin Joonas ei olisi osannut kertoa elokuvien tarinoista paljoakaan.

Tänä yönä hän oli ilmeisesti pysäyttänyt elokuvan jossain vaiheessa, koska

”Kuvaruudulla valkoiseen pitkään yöpaitaan pukeutunut nainen oli jähmettynyt tyynen lammen ylle. Mustat loivat kiharat hiukset melkein koskettivat pintaa. Sivuprofiili oli lasimaisen kaunis. Käsi oli joko nousemassa vedestä tai laskeutumassa sen viileyteen. Naisen takana oli ihmisenmuotoinen varjo, kuin kumartuva puu.

Miten kaunista, kun ei tiennyt, mistä muodot olivat tulossa ja mihin ne olivat menossa. Kun ne vasta olivat.”

Edellisen kaltaisia mykistävän upeita lauseita ja luvun päätöskappaleita on kirjassa niin paljon, että sain taitella lähes joka sivun hiirenkorvalle muistuttamaan itseäni siitä, miten TÄYDELLINEN KIRJA kirjoitetaan!

Täydellisen kielen lisäksi kaikki muukin toimii; dialogit ovat huippuunsa hiottuja, jännite ja kauhun sekainen jännitys säilyy loppuun saakka. Kirjan loppu sisältää myös yllätyksen, sen kuuluisan pisteen iin päälle.

Kirja elää kahdessa eri aikakaudessa; Joonaksen nykyhetkessä sekä kahden tutkijan, Fritzénin ja Jonesin matkassa Ukrainan Tuporivissa vuonna 1993, jossa heitä odottaa Unenantaja. Aluksi hajanaisilta tuntuvat langanpäät kuroutuvat vähitellen yhteen ja muodostavat jäntevän ja toimivan kokonaisuuden. Loppua kohden kirja vaatii lukijaltaan keskittymistä, mutta palkitsee lopulta runsaasti.

Ohessa katkelma vanhanajan tutkijan, Fritzénin, ja nykyajan teknologiamaailmassa elävän Joonaksen kohtaamisesta ja keskustelusta:

”Teilläkö ei ole -”

”Tietokonetta?” mies sanoi.”Ei Jumalan tähden.”

”Siellä internetissä nimettömät ihmiset lähettelevät viestejä ties mistä oopiumluolista. Ei postileimaa, ei käsialaa, ei mitään vaivannäköä. Ihmisen pitää nähdä vaivaa saadakseen yhteyden toiseen ihmiseen. Muuten yhteyttä ei edes synny.”

”Mies huojutti kättä hitaasti edessään, kirjoitti ilmaan suuria kirjaimia. Näytti siltä kuin hän olisi kuullut menneisyydestä musiikkia.

”Käden liike siirtää sielun sanoihin”, mies sanoi. ”Käsiala on sielun jälki. Vähintään yhtä tärkeä kuin sanoissa oleva viesti.”

Edelleen ihmettelen kuinka kukaan pystyy kirjoittamaan näin??

Lisää arvioita mm.

Kustantajan sivut

Leena Lumi

Kirsin kirjanurkka

Järjellä ja tunteella