Istuin olohuoneessa lempituolissani
kirjaa lukien eräänä syyskuisena iltana yli 4 vuotta sitten.
Tilanne ei ollut uusi. Työpäivän jälkeen tapanani oli istahtaa
laiskanlinnaan, nostaa jalat edessä olevalle rahille ja rauhoittua
päivän touhuista. Tuolloin tapani ei vielä ollut kirjoittaa
säännöllisesti eikä kirjan kirjoittaminen ollut tullut aiemmin
mieleeni.
Olimme puolisoni kanssa kuitenkin päättäneet luopua
television katselusta toistaiseksi ja sen seurauksena illassa oli
yllättävän paljon tyhjiä ja hiljaisia tunteja. En muista mitä
kirjaa juuri tuona iltana luin, mutta kesken lukemiseni näin
välähdyksenomaisesti mielessäni kuvan junasta, joka kiiti
maaseudun halki kesämaisemassa.
Tavallisuudesta poiketen nousin,
menin työhuoneen kirjoituspöydän luo, avasin tietokoneeni tyhjän
word-tiedoston ja laskin sormet näppäimistölle. Samassa tiesin
heti, että minun piti kirjoittaa Miian tarina. Tarina käynnistyi
junamatkasta. Henkilö oli täysin kuvitteellinen enkä tuntenut
ketään joka olisi sopinut hahmoon, mutta seuraavien kuukausien
aikana hänestä tuli merkittävä osa elämääni. Hän on sitä
edelleen.
Tuolla laillahan ne taitavat tulla; loistoideat :)
VastaaPoistaNyt vain toivon, että vastaavaa tapahtuisi uudelleen;)
PoistaNo huhhuh, Miiahan suorastaan pyysi sinua kirjoittamaan itsestään. Ihan jees!
VastaaPoistaJuuri sillä tavalla itsekin silloin koin. Sen vuoksi mikään radikaali muutos tarinan juonessa tai ratkaisuissa ei ole tullut kysymykseen. Toki olen joutunut tekstiä hiomaan ja joitakin keskeisiä kohtia täsmentämään tai jopa hiukan muuttamaan, mutta tuo alkuperäinen teksti ja varsinkin päähenkilön toiminta ja ajatusmaailma ovat säilyneet lähes muuttumattomina.
PoistaIhailtavan suorasukaista ja reipasta toimintaa! Minä taas jahkailin omani aloitusta ainakin pari kuukautta, kunnes paine kävi sietämättömäksi.
VastaaPoistaAloitustavalla onneksi ei ole suurtakaan merkitystä, itse lopputulos ratkaisee:) Olemmehan molemmat nyt samassa tilanteessa; odotamme kustantajan päätöstä.
Poista