tiistai 13. maaliskuuta 2012

ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN?


Dee Missio kässäristä pohti tänään bloggaustaan ja näkyvyyttään muissa blogeissa. Esiin nousi lukijoiden määrä ja miten lukijoita on pikkuhiljaa tullut lisää sivustolle. Kirjoittajablogit ovat innokkaita toistensa blogipäivitysten seuraajia ja kommentoijia, sen olen itsekin huomannut.

Perustin blogini aluksi ns. matkustusblogiksi, jonka kautta tuttavat ovat voineet seurata mitä meille kuuluu eri maailmankolkissa ollessamme. Nyt kuitenkin olen keskittynyt enimmäkseen kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen, joten lukijakunta on täysin vaihtunut ja myöskin kasvanut.

Hetkellisesti sivustollani oli myös lukijalinkki, johon ehti muutama liittyä ennenkuin poistin sen käytöstä. Ajattelin, että blogiani ei kukaan lue ja vain masennun kun lukijamäärä ei kasva kuten muilla. Olen nyt kuitenkin päättänyt laittaa sen takaisin ja toivon monien liittyvän myös Marken maailman lukijaksi. Olen itsekin aktivoitunut ja liittynyt lukijaksi useisiin kiinnostaviin blogeihin joita olen kyllä lukenut säännöllisesti ilman että olin liittynyt varsinaiseksi lukijaksi.

Olen saanut paljon iloa ja kannustusta kirjoittamiseen vertaisblogien kautta ja toivonkin, että monet rohkaistuisivat perustamaan vastaavanlaisia blogeja, joissa saa itse ja voi omalta osaltaan kannustaa myös muita kirjoittamisen mielenkiintoisella saralla.


16 kommenttia:

  1. Kiitti;D Mukava huomata että joitakin silti kiinnostaa nämä munkin raapustukseni. Meinaa kyllä tulla paineita tekstien sisällön suhteen, mutta toisaalta kiva kun on haasteita.

    VastaaPoista
  2. Minä olen laiska liittymään lukijaksi, mutta blogisi päivittyy omani sivupalkkiin ja tulen aina kun kirjoitat jotakin :)

    VastaaPoista
  3. Ilmoittaudun joukon jatkoksi. Olen kyllä täällä vieraillut ennenkin, kommentaattorina tosin olen vielä aika ujo piimä. Oman blogin perustamisen jälkeen olen kyllä yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun tulit mukaan;D Eihän se kommentointi nyt ole se tärkein juttu. Pääasia että löydämme uusia, samalla tavalla kirjoittamiseen suhtautuvia ystäviä;)

      Poista
  4. Heei hyvä kun sanoit, itse nimittäin luen jokaisen postauksesi mutta kun ne ovat niin helposti löytyneet blogini listasta niin en ole muistanut liittyä. Korjasin tilanteen!

    Minäkin masentelin jossakin vaiheessa. Ajattelin, että kuulostan varmaan lapselliselta kun muut bloggaajat ovat keskimäärin minua vanhempia. Emmeköhän me keksi monia syitä, miksi juuri omaan blogiin ei liitytä, vaikka luulen etteivät itsekeksimämme syyt läheskään aina ole totta.

    VastaaPoista
  5. En oikein itsekään vielä kässää tätä lukijajuttua kun juuri samoin olen toiminut itsekin; olen säännöllisesti lukenut niin sinun kuin muidenkin kirjoittajien päivitettyjä blogeja ilman että olisin liittynyt lukijaksi. Nyt vain tuli sellainen olo, että kun muut niin miksen minäkin;)Kiva kuitenkin kun olet myös lukijalistallani;D

    VastaaPoista
  6. Täällä olen, lueskelen kyllä monia blogeja säännöllisesti, mutta olen vähän ujo liittymään lukijaksi, ellen ole seurannut jotain blogia tosi pitkään. Tuo google käyttäjäraati nimittäin jostain itselleni tuntemattomasta syystä ahdistaa minua! :) Se kuulostaa niin hullunkuriselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kun sinä olet olemassa ja mukana kirjoittamiseen hurahtaneiden joukossa;D

      Poista
  7. Ahkerasti seuraan tätä ja montaa muutakin kirjoitusblogia. Omaakin yritän pitää yllä, vähän heikolla menestyksellä. Rekisteröinnit, bloggerit sun muut olen skipannut suosiolla, kun en ehdi niihin perehtyä.
    Nämä blogit ovat suuri ilo, tunnelmat niin tuttuja.
    -Leijona
    http://leijonakirjoittaa.vuodatus.net/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun seuraat blogiani, se riittää. iloa saamme molemmat kirjoittamisesta ja se on pääasia;D

      Poista
  8. Hei Marke!

    Luen, luen, joka kerta, kun teet uuden postauksen olen kärpäsenä blogisi kulmassa. En vain halua kirjautua lukijaksi, koska siitä jotenkin seuraa "velvoite" kommentoida ja osallistua (siis minun kieroutuneen mieleni mukaan). Niinpä lueskelen kaikessa hiljaisuudessa ja kommentoin aina välillä, kun siltä tuntuu. Sinulla on mielenkiintoinen blogi. Analysoit kirjoittamista ja kirjailijan elämää hyvinkin tarkasti. Seuraan siis jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvää mieltä tuovasta kommentistasi, Valoa kevääseesi;)

      Poista