tiistai 6. maaliskuuta 2012

MINÄ JA PÄÄHENKILÖNI



Sain innoituksen tekstiini Lukuhoukan postauksesta, jossa hän miettii yhtäläisyyttään kirjansa päähenkilön kanssa. Joten tässä ajatuksiani itseni ja Miian (päähenkilöni) yhtäläisyyksistä, mikäli niitä onkaan.
  • Miian on varhaiskeski-ikäinen ja naimaton nainen. Itse olen naimisissa ja ehkäpä jo keski-ikäinen;)
  • Miia on ammatiltaan kirjanpitäjä. Itse olen alkuperäiseltä ammatiltani laskentatoimen merkonomi
  • Miia rakastaa lukemista. Suorastaan elää kirjojen kautta. Itsekin luen paljon, mutta en nyt taida ihan rakastaa.
  • Miian lapsuudenystävä ja vanhemmat ovat kuolleet. Itselläni molemmat ovat elossa.
  • Miia on ainut lapsi. Itselläni on sisaruksia.
  • Miialla on mielenterveysongelmia. Itsessäni en niitä ainakaan tunnista tai tunnusta.
  • Miia rakastaa lupiineja. Niin minäkin!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kesäkuun aikaan ennen Juhannusta ja koska rakastan itse nimenomaista vuodenaikaa, eläydyn täysin Miian lapsuusmuistoihin ja osa noista muistoista kumpuaa omista lapsuuskokemuksistani; esimerkiksi kuuma hiekka varpaiden alla, kesätuuli kasvoilla ja satumaa kukkaniityllä sekä kaikki ne kesän värit ja tuoksut!






5 kommenttia:

  1. Hauskaa että postaukseni innoitti sinuakin miettimään yhtäläisyyksiä/eroja. Kumpiakin näyttää kaikillä löytyvän. :)

    Minäkin pidän lupiineista, vaikka niitä rikkaruohoiksikin kutsutaan, en sentään kuitenkaan rakasta. :D

    VastaaPoista
  2. Minä löydän minun ja päähenkilöni väliltä pinnallisia yhtäläisyyksiä. En ole uskaltanut ajatella tarkemmin, mitä syvällisiä samankaltaisuuksia meissä on.

    Minä en tiedä yhdenkään elämäni aikana luodun hahmon lempikukkaa.

    VastaaPoista
  3. Dee; mitä tarkoitat pinnallisilla yhtäläisyyksillä? Itselläni tulee mieleen lähinnä ehkä ikä, perhe, ystävät sekä työ-,ammatti- ja harrasteasiat. Syvälle hahmon sisimpään meno onkin mielenkiintoinen asia. Kokeakseen romaanihenkilön tunteet aidosti itsessään tulee niihin mukaan aina pala omaa sisintä, niin uskon. Eri asia on sitten, miten romaanihenkilö tunteitaan ja ratkaisujaan käsittelee, ne ovat kuitenkin aina kuvitteellisen henkilön tekoja, ei omiani.

    VastaaPoista
  4. Henkilösi vaikuttaa kertomasi perusteella onnistuneelta - hänessä on sekä jotain raskasta ja vaikeaa (mielenterveysongelmat, läheisten kuolemat), mutta myös jotakin hyvää ja lämmintä (rakkaus kirjoihin ja lupiineihin). Mutta miksi ihmeessä hän on kirjanpitäjä? no vastaus on tietenkin kirjassasi...

    VastaaPoista
  5. Lily; hihii;D Miksi kirjanpitäjä, siinäpä pohdittavaa. Ehkä Miia rakastaa myös numeroita. Itsekin pidän taloushallinnosta mikä on hassua koska olen aina ollut luova ihminen useilla elämän osa-alueilla. Ehkäpä kirjanpito liittyy osana elämänhallintaan?

    VastaaPoista