torstai 23. helmikuuta 2012

TYHJÄ TILA


Sanonta ”tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä” pitää mitä ilmeisemmin paikkansa. Ainakin, jos ajattelen tyhjää matkalaukkua ennen lähtöä tai uuden kodin tyhjyyttään kaikuvaa vaatehuonetta. Ei aikaakaan kun molemmat täyttyvät yli tilakapasiteettinsa. Mutta sitä vartenhan ne on luotu, vai mitä.

On kuitenkin olemassa tiloja, joissa tyhjyys on osa lumoa. Tyhjyys antaa tilalle merkityksen. Kuvittele taidenäyttelyä ja veistosta, joka on asetettu keskelle tyhjää, valkoista salia. Taideteos saa voimansa ympäröivästä tyhjästä tilasta ja siten tila muotoutuu osaksi itse teosta, sen sanomaa.

Itämaisessa taiteessa tyhjyydellä on aivan oma, merkityksellinen asemansa. Maalaustaiteessa se korostuu. Valkealle taulun pohjalle tehty ensimmäinen tumma siveltimen kosketus ja sitä seuraavat täydentävät ja ilmeikkäät kaaret sitovat tyhjyyden sisäänsä osaksi teosta. Herkät siveltimen vedot johdattavat siten katsojan sisälle teokseen ja tyhjyyteen, joka saa näin merkityksensä katsojan oman, sisäisen kokemuksen kautta.

Kirjailijalle niin tuttu valkean arkin kammo haihtuu usein ensimmäiseen mustaan merkkiin. Runoilija voi mitä ilmeisemmin hyödyntää itämaisesta taiteesta tuttua tyhjän tilan merkitystä runoudessaan. Runous itsessään on kirjoitustaiteen laji, jossa merkitys korostuu sanomattoman ja sanotun sekä rytmin ja taukojen suhteesta. Ulkonäöllisestikin kirjoitettu runo suhteessa taustaansa hyödyntää tyhjyyden teemaa. Yhdellä kirjan sivulla on yleensä vain yksi, melko usein lyhyehkö runo tai ajatus. Siten runo saa lisävoimaa ympärillään olevasta tyhjästä, avarasta tilasta.

Romaanin kirjoittajalla tasapainoilu sanotun ja sanomattoman välillä on taitolaji. Miten jättää riittävästi tyhjää tilaa kirjoitetun tekstin sisään? Että ei kirjoita ajatuksia liikaa auki, mutta kuitenkin sen verran, että lukija voi ”siveltimen vetoja” seuraamalla löytää tyhjyyteen kätketyn merkityksen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos;D Teemana tyhjyys ja sen ilmeneminen eri taiteen muodoissa on kiinnostava aihe.Varsinkin kirjoittaja joutuu miettimään, ainakin aika ajoin, omaa kirjoitustyyliään ja kirjoittajaääntään. Siinä itse koen haasteena juuri tuon tekstikokonaisuuden sisään kätketyn tyhjyyden ilmentymismuodot. En tiedä yritänkö tällä pohdinnallani vain oikeuttaa oman, suhteellisen niukkasanaisen kertojaääneni. Onko sitä tyhjää tilaa jo liikaakin?

    VastaaPoista