keskiviikko 30. marraskuuta 2011

RIISINJYVÄ



Isoveljet seurasivat nuorimmaisen touhuja huvittuneena. Jotenkin kaikki ne uuden oppimisen ja innokkaan yrityksen pyristelyt myös ärsyttivät. Varsinkin kun samalla hiukan tyhmäksi ja saamattomaksi uskotun kaverin ymmärrys kasvoi ja sitä mukaa myös uskottavuus ympäristön silmissä. Veljien hyljeksimästä paitaressusta oli kasvamassa kovaa kyytiä varteenotettava kilpailija. Joku ratkaisu piti löytää. Parempien keinojen puutteessa veljet päättivät antaa nousukkaalle opetuksen. Eristäminen ympäristöstä ja lähettäminen sisäoppilaitokseen vaimentaisi varmasti intoilua ja ajan kuluessa kukaan ei enää koko kiusankappaletta muistaisikaan.

Keino näytti toimivan. Veljet saivat johtavan asemansa takaisin ja revittelivät kunnolla miettimättä seurauksia. Olisi ehkä kannattanut. Hauskanpito maksoi ja kohta koko porukka oli puilla paljailla. Myytyään omaisuutensa ja lainattuaan rahaa naapureiltakin oli lopulta otettava hattu kouraan ja marssittava pankinjohtajan puheille. Hävetti. Koputus oveen ja käynti peremmälle. Johtaja kuunteli miesten selvitystä taloudellisesta ahdingosta vaiti. Luotolle ei selvästikään ollut mitään järkeviä perusteita, mutta silti johtaja myönsi heille suuremman lainan kuin he pyysivätkään. Sitten taivas repesi. ”Ettekö todellakaan tunne minua. Olen se veli, jota väheksyitte ja hyljeksitte”, johtaja sanoi ja hymyili.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti