NELJÄ KALAA
Olen parina päivänä katsellut tuossa turistirannan reunassa istuskelevia paikallisia nuoria miehiä. Tai eivät kaikki ole edes ihan nuoria. Siinä he näyttävät pienten moottoriveneidensä välissä viettävän ns. päivät pitkät.
Kävi mielessä, että työttömiä? Vai peräti äidin elättämiä laiskoja?
No, taivaan Isä opetti minulle taas jotain:
Eilen mennessämme rannalle näin heti hiekalla olevista jäljistä, että pari venettä on juuri lähtenyt liikenteeseen.
Selkänahkani ei ollut ehtinyt punertua yhtään kun molemmat veneet pärähtivät takaisin. Täydellä vauhdilla hietikolle heitettyjen muovirullien päälle, kuuden hengen porukalla rullien päällä veneitä vetäen veneet katoksen kupeeseen autojen viereen.
Sitten kovaa säpinää; Molemmista veneistä nostettiin kaksi valtavaa kalaa. Neljä miestä tarvittiin nostamaan kutakin. Arvioin, että kukin kala painoi vähintään ihmisen verran. Miesten lihaksista ja kävelyasennoista päätellen paljon enemmän.
Kiireen oloisesti kaksi kalaa kerrallaan pakettiautoon ja auto rajusti hiekkaa pöllyttäen liikenteen sekaan. Auto tuli parin minuutin päästä vauhdikkaasti takaisin ja sama toistui.
Sitten seurasi noin vartin huoltotohina, veneet, perämoottorit, kalastusvälineet. Pari nuorimmaista selvästi hikoili. He kävivät lopuksi sukeltamassa pikaisesti mereen.
Alle puolessa tunnissa he kaikki istuskelivat taas laiskan näköisinä veneidensä läheisyydessä – aivan kuten olin heidän nähnyt tekevän joka päivä.
Kaupassa kalojen hintoja katsellessa tajusin, että kalastajat tekivät vähintään tuhannen Euron pikaretken merelle. Todennäköisesti huomattavasti arvokkaamman.
MISSÄ VIISAUS?
Nettiä hajamielisesti selatessani vastaan tuli alla oleva vanha mutta opettavainen kertomus, joka on hyvässä sopusoinnussa rantakokemukseni kanssa.
Kalastajavene rantautui pienen meksikolaiskylän laituriin.
Amerikkalainen turisti kysyi kalastajalta, miten kauan häneltä oli mennyt saaliin hankkimiseen. Ei kovinkaan kauan", meksikolainen vastasi. "Miksi sitten et kalastanut kauemmin ja enemmän?" kysyi turisti.
Meksikolainen selitti, että hänen pieni saaliinsa riitti hyvin
täyttämään hänen ja perheensä tarpeet. Vieras ihmetteli: "Mihin sitten käytät jäljelle jäävän ajan?" "Nukun myöhään, leikin lasteni kanssa ja otan nokoset vaimo kainalossa. Illalla menen kylälle ja tapaan ystäviäni.
Näppäilen vähän kitaraa ja nautin elämästä."
Amerikkalainen keskeytti: "Minulla on akateeminen loppututkinto Harvardista ja voin auttaa sinua. Sinun pitäisi kalastaa pidempään joka päivä. Sitten voit myydä ylimääräiset kalat ja voit ostaa isomman veneen. Se tuo enemmän rahaa, ja voit ostaa monta troolaria. Sen sijaan, että möisit kalat välittäjälle, voit neuvotella suoraan jalostamon kanssa ja ehkä perustaa oman. Sitten voit jättää tämän kylän ja muuttaa
Mexico Cityyn, Los Angelesiin tai jopa New Yorkiin.
Sieltä käsin voit sitten johtaa yritystäsi."
"Miten kauan siihen menisi?" kysyi meksikolainen.
"Ehkä noin 20-25 vuotta", vastasi turisti.
"Ja sitten?"
"Siitä vasta varsinainen hauskuus alkaa", vastasi turisti.
"Kun kauppa käy, voit myydä osakkeet ja kääriä miljoonia."
"Miljoonia? Entä sen jälkeen?"
"Sen jälkeen voit jäädä eläkkeelle, asettua pieneen rannikkokylään, nukkua myöhään, leikkiä lasten kanssa, käydä vähän kalassa, ottaa nokoset vaimo kainalossa, viettää illat ystävien kanssa ja näppäillä vaikka vähän kitaraa."
Olen päättänyt ottaa tänään nokoset Marken kainalossa.
Kannatti syntyä!
Juuso
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti