keskiviikko 23. helmikuuta 2011

MIKSI KIRJOITAN?


Kun puheen ovi on kiinni, onneksi sanan ikkuna on auki. Varsinkin romaanikäsikirjoitusta työstäessäni olen paljon miettinyt sanoja. Niiden voimaa ja merkitystä. Niiden määrää suhteessa niiden sanomaan. Sanat muuttuvat eläväksi kirjoitettuna, puhumalla sanat helposti typistyvät jokapäiväisyyksiin. Kirjoitetulla sanalla on painoarvoa. Puhe unohtuu, mutta kirjoitettu sana säilyy. Kirjoittamalla työstän ajatuksiani. Ajattelemalla pohjustan kirjoittamistani. Kirjoittaminen avaa uusia ulottuvuuksia itsessäni. Ruokkii mielikuvitustani. Tarina herää eloon kirjoitetun sanan kautta.
Parhaimmillaan sanat herättävät toivoa, tuovat lohtua, ilahduttavat ja viihdyttävät. Siirtävät lukijansa uusiin maailmoihin, saavat unohtamaan arjen, edes hetkeksi. Siksi kirjoitan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti