Tällä viikolla olemme tutustuneet Mt.Hagenin ympäristöön ystävämme Jackin opastuksella. Eilen saimme viettää huikean päivän vieraillessamme korkean vuoren huipulla olevassa huippuhotellissa. Se on valmistunut viisi vuotta sitten ja omistaja on iäkäs englantilaismies. Kävijöitä tuossa vaikeakulkuisen vuoristotien päässä olevassa hotellissa on ollut vasta joitakin kymmeniä, mutta niistäkin on ollut osa suomalaisia! Meitä löytyy siis joka maailman kolkasta. Tie tuonne vuorelle oli paikoitellen niin pelottava, että Jukkakin, joka on taitava ajaja, oli vähällä kääntyä kesken matkan takaisin. Välillä tie oli sortunut lähes kokonaan ja muutaman kymmenen sentin päässä auton pyöristä oli kymmenien metrien äkkijyrkkä pudotus. Jack kannusti jatkamaan ja edetessämme varsin hitaasti kynnöspellon kaltaista tietä, takaamme tuli valtavalla nopeudella 50 vuotta vanha keltainen Rooveri ohittaen meidät pienen levennyksen kohdalla. Sitä ajoi tuo iäkäs hotellin omistaja. Hän heilautti kättään nauraen ja hävisi seuraavan mutkan taakse. Pian saavutimme kuorma-auton, jolla oli kyydissään täysi lasti ikkunoita, joita paikalliset miehet tukivat lavalla seisten! Miten he olivat selvinneet tänne asti? Ohitimme sen seuraavassa levennyksessä ja perille hotelliin päästyämme ja hetken levättyämme, tuo kuorma-auto tuli pihaan. Siinä oli ikkunoita omistajan itselleen rakennuttamaa taloa varten! Ihmettelimme, miten kaikki nuo rakennusmateriaalit oli tänne aikoinaan tuotu. Omistaja oli mm. rakennuttanut tuon tien ylös vuorelle vain hotelliaan varten!
…JA MIKÄÄN EI OLE SATTUMAA
Tänään tarkoituksemme oli mennä tutustumaan pariin sairaalaan ja oppilaitokseen kaupungin ulkopuolella, mutta meille tuli aamulla yllättäen vieraita lähikylästä, joten peruimme matkan. Juodessamme kahvia kuistilla, kuuntelimme samalla miten yksi työmiehistä hitsasi rautakehikkoa vesipumppua varten alhaalla pihamaalla. Yhtäkkiä kuului outo pamahdus ja hitsipillin ujellus, sitten työmiesten huutoja. Joku osa oli mennyt rikki ja lentänyt suurella voimalla hitsaajan käsivarteen repäisten sen auki kainalon kohdalta. Verta suihkusi joka puolelle. Jukka hyppäsi välittömästi tuolistaan, juoksi autolle, auttoi miehen saattajineen autoon ja lähti vauhdilla kaupungin sairaalaan. Hetki sitten Jukka soitti ja ilmoitti, että käsi ei onneksi ole poikki, tarvitaan kylläkin useita tikkejä. Onneksi matkamme peruuntui ja Jukan ripeä toiminta sekä automme paikalla olo pelasti miehen vakavammilta seurauksilta. Veren hukka olisi ollut melkoinen ja nopea sairaalaan pääsy olisi ollut vaikeaa ilman läsnäoloamme.
Kyllä se vaan näin on taas kerran todettava ,että kaikella tosiaankin on tarkoituksensa...Niinkuin tässäkin tapauksessa taas tuli todistetuksi :)
VastaaPoistaOn tosi hienoa,kun saa tavallaan elää teidän mukana siellä,kun lukee näitä uskomattomia tarinoita.Ja miten ihania ihmisiä,tuntuu niinkuin olis saanu uusia ystäviä itsekkin.Oikein hyvää loppureissua sinne ja nähdään,kun tuutte..Talviterveisin Sirkka