 |
Ian
McEwan: Vieraan turva
Kustantaja: Otava 2010 Alkuteos: The Comfort of Strangers 1981 |
Ian McEwan vakuutti minut jo aiemmin
teoksillaan Lauantai ja Sovitus. Niinpä en epäröinyt tarttua
kyseiseen kirjaan kirjakaupan alennuskorissa. Kaiken lisäksi olen
nyt jotenkin viehättynyt ohuista kirjoista. Siitä, että kaikki
oleellinen ja tärkeä tulee sanottua tiiviisti, mutta kauniisti. Ja
siitä, että lukijana minulle jää enemmän haastetta lukea myös
rivien välit.
Kaikkea tätä ja paljon enemmän sain
McEvanin varhaistuotantoon kuuluvasta teoksesta Vieraan turva. Ensin
olin hiukan hämmentynyt. Tarina käynnistyi verkkaisesti, viipyillen
Venetsian unettavassa ja uuvuttavassa lämmössä, kapeilla kujilla
ja suolaisen merituulen keinunnassa. Silti koko ajan tiesin ja
tunsin, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ja vähitellen
jännityksen piinaava tunne hiipi sisälle näennäisen kevyeen
tekstiin.
” Yksin he kenties olisivat
kumpikin osanneet tutkia kaupunkia ilokseen...
Mutta he tunsivat toisensa yhtä
hyvin kuin tunsivat itsensä, ja heidän likeisyydessään,
jokseenkin kuten turhan lukuisista matkalaukuista, koitui alituista
harmia; yhdessä he liikkuivat hitaasti, kömpelösti, tekivät
viheliäisiä kompromisseja, ottivat onkeen mielialan hiuksenhienoja
ailahteluja, paikkailivat säröjä.”
Hämmennystä herättävä tapaaminen
ventovieraan pariskunnan,Robertin ja Carolinen, kanssa rikkoo
lomamatkalla olevien Colinin ja Maryn pitkäveteisen ja kyllästyneen
yhdessäolon muuttaen sen ensin voimakkaan seksuaalisesti
latautuneeksi kanssakäymiseksi ja sen jälkeen lähes hypnoottiseksi
pakoksi tavata mystinen pariskunta uudelleen vaikka järki nostaakin
esiin pelon ja varovaisuuden. Joku parin käytöksessä kuitenkin
houkuttaa ja koukuttaa ja saa lomalaiset palaamaan heidän luokseen
suorastaan kammottavin seurauksin.
Carolinen ääni oli tuskin
kuiskausta kovempi.” Colin on tavattoman kaunis. Robert sanoi että
hän on. Niin olet sinäkin tietysti.”
Mary söi edelleen voileipiä,
yhden toisensa jälkeen, katse nauliutuneena Carolinen käsiin.
Caroline rykäisi. ”Sinä taidat pitää minua sekä hulluna että
röyhkeänä. Oletko rakastunut?”
…
Caroline puhui uhmakkaasti. Pikku
kädet olivat nyrkissä. ”Kun olen rakastunut johonkuhun olen
valmis antamaan hänen tarpeen tullen vaikka tappamaan itseni.”
Kirja olisi ollut täydellinen ilman
töksähtelevää ja vanhahtavaa käännöstä. Uusintapainoksessa
olisi ollut syytä uudistaa myös käännös vastaamaan nykyajan
vaatimuksia. Siten kirja olisi ollut entistäkin nautittavampi.
Kirjasta monia laadukkaita arvioita
lisää alla olevissa linkeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti