keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

KIRJOITETUN KIELEN ARVO



Palatakseni vielä Papua Uusi Guinean kuulumisiin mieleeni tuli seikka, johon vasta viimeisimmällä matkallamme kiinnitin varsinaisesti huomiota. Siitäkin huolimatta, että 15 vuotta sitten työskentelimme Papualla kielitieteellisen järjestön palveluksessa ja saimme olla todistamassa, miten useat kieliryhmät tuossa yli 800:n eri kielen maassa saivat omalla kielellään kirjoitetun Uuden Testamentin ja myöhemmin aapisen lukuopetusta varten. Suomessa, kirjallisuuden ja kirjoitetun sanan luvatussa maassa, on lähes mahdotonta käsittää tilannetta, joka Papualla edelleen vallitsee kaikesta hyvästä pyrkimyksestä huolimatta.

Olimme ottaneet matkalle mukaan suomenkielisiä romaaneja, mutta nehän tuli luettua jo hyvissä ajoin ennen matkan päättymistä. Yritimme sitten löytää Mt.Hagenista kirjakauppaa ja löysimmekin yhden kristillisen kaupan, jonka tarjonta käsitti pääsääntöisesti ulkomaisia englanninkielisiä kristillisiä kirjoja ja raamattuja. Eihän kristillisissä kirjoissa ole mitään vikaa, ostimme ja luimme niitä, mutta eräänä päivänä poikamme Johannes sanoi kaipaavansa jotain dekkarilukemista. Haravoimme koko kaupungin tuloksetta, kunnes törmäsimme kuin sattumalta erääseen vanhahkoon naiseen, joka myi hedelmiä kadun varressa maassa istuen. Kuinka ollakaan siinä hedelmien keskellä oli KIRJA: John Grishamin Rainmaker englanninkielisenä! Johannes osti sen onnesta kiljuen. Kiitos henkilölle, joka oli kirjan maahan jättänyt viitsimättä kantaa sitä takaisin kotimaahansa.

Mieti; 50 000 asukasta, ei kirjakauppaa, ei kirjailijoita, ei kustantamoja, EI KAUNOKIRJALLISUUTTA! Sama tilanne koko maassa.
Meillä Suomessa satoja kirjakauppoja, useita satoja kirjailijoita, kymmeniä kustantamoja, lukuisia kirjastoja, kaikki paikat täynnä kirjallisuutta, emmekä silti löydä mielestämme kiinnostavaa luettavaa!

2 kommenttia:

  1. Vetää nöyräksi... Minä ainakin itken usein sitä, etten löydä minua kiinnostavia kirjoja.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Maailmalla oppii kaikenlaista ja varsinkin kiitollisuutta;)

    VastaaPoista