Maalari oli työstänyt teostaan jo jonkin aikaa. Tehnyt ensin hennon hahmotelman ja ikuistanut sitten määrätietoisin vedoin ikkunastaan avautuvan maiseman kankaalle. Nyt sitä kriittisesti katsellessaan, kuten niin monesti aiemminkin, maalauksen synkät värit alkoivat ahdistaa. Olihan marraskuun loppu ja maisema koruton. Kesän vihreys ja vehmaus olivat tiessään ja talven valkeat hanget ja lumen verhoamat puut odottivat vielä tuloaan. Hänen olisi ehkä sittenkin pitänyt poimia väripaletistaan kirkkaampia värejä ja kuvitella maisema kauniimmaksi kuin se todellisuudessa olikaan. Totuus oli kuitenkin toisenlainen ja hän oli naturalisti.
Näitä pohtiessaan tapahtui kuitenkin jotakin tähän vuodenaikaan kuulumatonta. Jostakin synkkien pilvien lomasta lankesi auringon säteet edessä avautuvan maiseman ylle ja se sai verhokseen kuparinhohtoisen sädekehän. Harmaa taivas maiseman yllä muuttui hetkessä kirkkaissa väreissä hehkuvaksi ruskaksi. Kiireesti maalari sekoitti uusia värejä ja ryhtyi työhön. Aiemmin niin synkkä maisema muuttui vähitellen kauneuden ja valon ylistykseksi. Maalari oli tyytyväinen. Hänen oli kannattanut odottaa.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti