MENE MENE TEKEL UFARSIN

Sali oli pukeutunut juhla-asuun. Globeliinit ja silkit välkehtivät tunnelmavalaistuksessa ja tarjoilupöydät notkuivat mitä moninaisimpia herkkuja ja juomia. Tunnelma oli huipussaan ja salin täytti iloinen ja äänekäs puheensorina. Naiset esittelivät upeita asujaan hakeutumalla salin keskiosaan kristallikruunujen loisteeseen ja miehet kehuivat kilvan viimeaikaisia saavutuksiaan ja voittojaan. ”Voi kunpa juhlat voisivat jatkua loputtomiin!”, joku naisista kiljahti ympärillään olevan naisjoukon nyökytellessä päitään ja myhäillessään tyytyväisinä. Orkesteri viritteli soittimiaan ja valmistautui vastaamaan illan musiikillisesta annista. Kaikki oli täydellistä. Kunnes.
Salin etuosaan, esiintymislavan esiripun eteen, laskeutui ylhäältä valkokangas, jolle projektori heijasti tekstin suurikokoisin kirjaimin. Hetkessä hilpeä tunnelma katosi. Kaikki pidättivät hengitystään. Salin täytti rikkumaton hiljaisuus ja epäuskoinen pelko. OSAVUOSIKATSAUS. Tulos romahtanut.