sunnuntai 11. joulukuuta 2011

KYNTTILÄT PALMUNOKSILLA



Katsellessani ikkunasta palmunoksia,joita lempeä tuuli huojuttaa ja kuunnellessani meren aaltoja, jotka tähän vuoden aikaan nousevat korkealle karkottaen auringonpalvojat tieltään, huomaan kaipaavani Suomen joulunalustunnelmaa. Sitä kun varaston kätköistä kaivan jälleen kerran kaikki ihanat, osin jo kuluneet jouluun kuuluvat kyntteliköt ja kauan perheessämme pannassa olleet sähkövalosarjat, joiden virittelystä on muodostunut vuosien kuluessa rituaali. Ei niin mustaa, sateista ja synkeää joulukuun alkua olekaan, jota ei kymmenillä tunnelmavaloilla saisi muuttumaan ihanaksi ja salaperäiseksi vuodenajaksi.
Kaikki tämä vähitellen sisään ja ulos hiipivä hämyinen tunnelma syrjäyttää mielessäni itse joulunalusajan kaikkine valmisteluhässäköineen. Vuosien mittaan, paljolti johtuen siitä, että olemme viettäneet jouluja maissa, joissa sillä ei ole samanlaista ulkoista painoarvoa kuin meillä, monet aikaisemmat jouluvalmistelut siivouksineen, leipomisineen ja lahjakasoineen ovat jääneet taka-alalle ja päällimmäiseksi on noussut hiljaisuus ja alkuperäisen joulun merkityksen korostuminen.
En silti malttanut olla ottamatta yhtä valosarjaa mukaani matkalaukun kätköissä. Nyt virittelen sen kuistillamme suuressa ruukussa kasvavan palmun hennoille oksille ja illan tullen, kun pimeys laskeutuu, voin kuvitella katselevani suomalaista ikivihreää joulukuusta. Aiemmista vierasjouluista viisastuneena mukana seurasivat nyt myös kaikki rakkaat joululevyt. Vain kuusen aito tuoksu puuttuu ja yksi levy, Fazerin sininen!

2 kommenttia:

  1. Marke ystävälleni!

    Kiitos mieltä liikuttavasta sivusta Ystäväkirjaani. Oli täydellinen yllätys sinulta ja monilta muilta tuo kirjan sivujen tekeminen.
    Synttärikonsertti meni odotetun hienosti. Mm. Tiina siskosi laulut ja puhe olivat niin kuin aina ihanaa kuultavaa.
    Sanon tässä vaiheessa kuuluisan lainauksen:" Kannatti syntyä"
    Arja ystäväsi

    VastaaPoista
  2. Heippa Arja,
    Ansaitsit jokaisen sanan!
    Jutellaan lisää sähköpostitse.
    Onnellista joulun alusaikaa!

    VastaaPoista