keskiviikko 3. marraskuuta 2010

ARVOT KOHDALLAAN


Pari viikkoa sitten sattuneessa auto-onnettomuudessa kuoli hyvin arvostettu ja valtakunnallisesti tunnettu pastori ja evankelista Joseph Kingal. Onnettomuus sattui maantiellä Madangin ja Laen välillä vaaralliseksi tiedetyllä sillalla. Pastori Kingal oli palaamassa kristillisestä konferenssista yhdessä perheensä kanssa. Perheen äiti loukkaantui lievästi ja lapset säilyivät vammoitta.
Kaikissa maan päälehdissä sekä radio- ja televisiolähetyksissä uutisoitiin tapauksesta usean päivän ajan. Muutaman päivän kuluttua onnettomuudesta hallitus ilmoitti järjestävänsä valtiolliset hautajaiset ja hautajaispäivä julistettiin yleiseksi vapaapäiväksi. Hautajaisia edeltävällä viikolla pidettiin Laessa muistotilaisuus jossa oli paikalla yli 7000 surevaa ihmistä. Seuraavana päivänä ruumis siirrettiin maan pääkaupunkiin Port Moresbyyn, jossa oli vastaavanlainen tilaisuus. Sen jälkeen ruumis tuotiin tänne Mt. Hageniin, jossa varsinaiset hautajaiset ovat tänään. Pastori Kingal oli lähtöisin tästä maakunnasta, joten tuhansia ihmisiä odotetaan saapuvaksi tilaisuuteen. Lehdissä on ollut tarkat aikataulut ja ohjeet hautajaisiin osallistumista varten. Täällä on siis maansuru kuolemantapauksen johdosta. Kylämme asukkaat valmistautuvat parasta aikaa hautajaisiin lähtöön. Kaikki työt keskeytyvät niin täällä kuin koko maassa. Kaikki kaupat ja yritykset pitävät ovensa kiinni ja koulut ovat suljettuina. Tapaus osoittaa koko valtion perustumista vahvalle kristilliselle arvopohjalle.
Kuvia hautajaisista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti