Mitä ovat kerrontatavan väärinkäsitykset? Tärkein väärinkäsitys on vanha kuvitelma, että kerrontatapa on yhdentekevä. Tämä harhaluulo perustuu ajatukseen, että kerrontatapa on mahdollista irrottaa kirjan sisällöstä. Tällöin ajatellaan, että kerrontatavat ovat sisällön suhteen neutraaleja. Kerrontatapoja voidaan kyllä vaihdella, mutta perusteena ovat tottumukset tai muodit eli kuvitelmat siitä, mikä kiinnostaisi lukijaa eniten. Valintaa ei silloin ohjaa teoksen sisältö.
Toinen väärinkäsitys on, että kerrontatavoista olisi olemassa joitakin yleisiä normeja. Että jokin kerrontatapa olisi lähtökohtaisesti parempi, arvokkaampi, tehokkaampi, toimivampi kuin jokin toinen. Jokin kerrontatapa on aina lopulta käyttökelpoisempi kuin muut, mutta yleisellä tasolla kerrontatavoista ei voi sanoa muuta kuin että jotkut kerrontatavat ovat yleisempiä, suositumpia kuin toiset.
Tämä on tärkeä muistaa varsinkin silloin, kun päinvastoin näyttää siltä, että kerrontatavoilla olisi jyrkkä ja jähmeä arvojärjestys. Vaikka esimerkiksi suurin osa dekkareista kirjoitetaan poliisin ja toiseksi suurin osa rikollisen näkökulmasta, muitakin vaihtoehtoja on: dekkari voidaan kirjoittaa vaikkapa uhrin, sivullisen tai ulkopuolisen kertojan, esimerkiksi kymmeniä vuosia myöhemmin kuulustelupöytäkirjoja tutkivan uteliaan näkökulmasta. Mikä on käyttökelpoisin ratkaisu juuri sinun tapauksessasi?
Kerrontatapoja voi ja pitää harjoitella. Kirjan kirjoittaminen on kellosepän työtä: yksityiskohtien rikkaudessa ja tarkkuudessa on aina parantamisen varaa. Harjoitus tekee tässäkin asiassa mestarin ja hankittua taitoa on jatkossakin ylläpidettävä. Sen lisäksi on hyödyllistä harjoitella myös oman erikoisalan vastakohtia. Symbolisten tai abstraktien maailmojen kuvitteleminen voi olla tie johonkin uuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti