Vera
Valan
esikoisromaani
Kuolema sypressin varjossa
(Gummerus 2012) on kirja, joka genrensä
puolesta olisi jäänyt minulta kaupan hyllylle, mutta joka löysi
tiensä kotiini ja lukulistalleni kirjailijan Vera(n)italia -blogin
ansiosta. Tämä osoittaa kirja- ja kirjoittajablogien voiman ja
vaikutusmahdollisuuden kirjojen tunnettuuden lisääjinä.
Veran blogia seuranneena tiesinkin jo
hiukan etukäteen millainen teos olisi kyseessä. Viihdyttävä
lukuromaani on juuri oikea nimitys esikoiselle, jolle on myöskin
luvassa jatkoa. Kyseessä on siis Arianna de Bellis -dekkarisarjan
ensimmäinen osa.
Kirjan takakansi lupaa: Italia tulvii
iholle jännittävässä dekkarissa. Ytimekäs kuvaus, mutta ikävä
kyllä tuotti minulle lukijana hienoisen pettymyksen. Italia pilkisti
kyllä paikoitellen lähinnä maisemakuvauksina, mutta niitä maku-
ja tuoksuelämyksiä jäin kaipaamaan. Jännitystä
olisi minun makuuni saanut olla myös enemmän.
Kirjailija on kuitenkin
kunnioitettavasti perehtynyt lajityyppiseen ilmaisuun ja tyyliin
henkilöhahmoja ja salapoliisitoimintaa myöten. Arianna
henkilöhahmona oli kirjan parasta antia, mutta olisin kaivannut
huomattavasti enemmän naisen päänsisäistä pohdintaa ja
ulkopuolista tapahtumien analysointia. Asiat ja tapahtumat seurasivat
toisiaan turhankin elokuvamaisesti. Jäin siis kaipaamaan jännitettä
ja tasaisen rytmin rikkovia vaihdoksia.
Vera kirjoittaa hyvin ja sujuvasti.
Lauseet vyöryivät eteenpäin taidokkaasti ja henkilöhahmot
rakentuivat uskottavasti loppua kohden. Kirja rakentuu paljolti
dialogien varaan ja niitä olisi mielestäni voinut enemmänkin
hyödyntää jännitteen ja vastakkaisasettelun ilmentämisessä.
Loppuratkaisu oli laajan epäiltyjen joukon ja moninaisten
tutkimusten jälkeen melko yllätyksetön ja laimea. En tosin itse
arvannut syyllistä ennen loppuhuipennusta, joten siinä suhteessa
Vera onnistui esikoisdekkaristiksi todella hienosti.
Ariannan arvoituksellinen menneisyys
antaa odottaa selvennystä seuraavissa Arianna de Bellis -
dekkareissa ja uskonkin sekä Ariannan että itse kirjailijan vahvaan
kasvutarinaan ja yhteistyöhön. Kevyttä romanttissävyistä
dekkarilukemista kaipaaville VeraValan esikoinen on varmasti
tervetullut lisä kotimaisten naisdekkaristien joukkoon. Omassa
sarjassaan teos oli siis viihdyttävä ja esikoisteokseksi ansiokas.
Kirjan kansi on houkutteleva samoin
kuin takakansitekstikin, siitä myös suuri plussa.
Totta turiset; blogien kautta kuulee sellaisistakin teoksista, joista ei muuten kuulisi tai kiinnostuisi. Kirjoitat Veran romaanista "moninäkökulmaisesti", mikä on hyvä :)
VastaaPoistaToisaalta tiedostan tässä blogimaailmassa pienen vaarankin; huomaan itsessäni heikkoutena sen, että tartun nykyään pääsääntöisesti teoksiin, joista olen lukenut arvion juuri kirjablogien kautta. Se väistämättä kaventaa luettujen teosten valikoimaa. Varsinkin kun pääsääntöisesti ostan kirjat lainausten sijaan. Siksi tulen tarttuneeksi "varmaan kirjaan", joka vastaa mieltymyksiäni. Blogien kautta pääsen etukäteen kurkistamaan varsin monipuolisesti kirjojen sisältöön ja voin päättää, mikä niistä on oma juttuni.
PoistaMitä tarkoitit moninäkökulmaisuudella? Pyrin arvioimaan kirjan kokonaisuutena ja itselleni tyypillisen vähäeleisesti. Nostin esiin pääseikat joihin kiinnitin lukiessa huomiota, niin plussiin kuin miinuksiinkin.
Minäkään en arvannut syyllistä!
VastaaPoistaVera kirjoittaa hyvin ja koko teos oli tehty hyvin, hyvin huolellisesti. Kaipasin vain enemmän särmää ja rosoa, jota olisi voinut tulla vaikka antamalla Lilyn elää kirjan puoleen väliin asti.
Ariannassa on potentiaalia kasvaa romanttissävyisen dekkarimallin ohitse vähän rajumpaan suuntaan. Tulee takuulla joku ja sekoittaa kauniit kuvat.
Teos tosiaan on vimpan päälle hiottu kokonaisuus, mutta juuri tuota mainitsemaasi särmää ja rosoa jäin kaipaamaan. Jatko-osissa uskon sitä myös löytyvän esikoista enemmän. Vera on kuitenkin loistavalla tavalla astunut esikoiskirjailijan saappaisiin ja suuntaa kohti ammattimaista kirjailijan uraa, onnittelut siitä:)
Poista