![]() |
Valaskalamalli |
Teille, jotka olette ottaneet osaa
kirjoituskoulutukseen tavalla tai toisella, oheinen kirjan
käsikirjoituksen valaskalamalli on melko varmasti jo tuttu.
Omaa käsikirjoitusta työstäessäni
siitä on ollut paljon apua. Sitä kautta olen pystynyt tutkimaan
kirjan rakennetta ja toimivuutta konkreettisesti. Mallia ei tarvitse
toteuttaa pakonomaisesti, mutta se antaa kuitenkin hyvän
rakennekaavion ja suuntaviivat kirjan rakenteen toimivuuteen ja siten
pystyy ehkä pahimmat karikot välttämään.
- Alkusysäys
Tapahtuma, joka käynnistää kirjan
tarinan.
- EsittelyEsittelee päähenkilön/päähenkilöt sekä tarinan puitteet. Tähän jaksoon liittyy myös ensimmäinen suuri, ”peruuttamaton” käännekohta, joka luo kirjan jännitteen. Tämä osio kaiken kaikkiaan noin 25% kirjasta eli noin neljännes.
- Tarinan kehittely ja syventäminen. Tähän jaksoon ajoittuu myös kirjan keskikohta (middle point) joka sisältää jonkin suuren tapahtuman muuttamatta kuitenkaan kirjan suuntaa.
- Kliimaksi l. Huipennus. Tämä osio sisältää alussa toisen peruuttamattoman tapahtuman PP 2, jota seuraa koko kirjan huipennus. Tämä toinen tapahtuma ajoittuu toiseksi viimeiseen neljännekseen.
- Häivytys, jossa kirja etenee päätökseen.
Kiitos tästä muistutuksesta! Malli on toki tuttu, mutta kertaus ei koskaan tee pahaa :).
VastaaPoistaLoistelias esimerkki valaskalamallia toteuttavasta rakenteesta on Heidi Köngäksen romaani Vieras mies. Loisteliasta on, että siinä tarina ei kulje hajaannuksesta eheyteen vaan päinvastoin. Selkeä rakenne pitää sen hyvin kasassa.
Tein valaskalamallin mukaisen rakennekaavion esikoiskäsiksestäni vasta sen valmistuttua ja onnekseni kässärini noudatteli melko tarkoin kaavaa. Toisen kohdalla olenkin sitten laatinut kaavan hyvissä ajoin. Se auttaa rakentamaan toimivan kokonaisuuden varsinkin kun kyseessä on hiukan erikoinen rakenne; viisi eri tarinaa, jotka kulkevat rinnakkain ja limittyvät. Loppu tulee olemaan haasteellinen.
PoistaEi varsinaisesti tuttua, hyvä tietää.
VastaaPoistaTämä on tosi hyvä, kiitos. Valas on pelastanut monta tarinaani. Se on kiinnostavaa että itse piirrän valaan aivan toisenlaiseksi. Sisältö on about samaa mutta esim. alkusysäys on piirroksessani - ehkä teksteissäkin? - hyvin dramaattinen.
VastaaPoistaEhkä tästä valaan profiilissa on useampikin muunnos, omani on kirjoittajakurssin satoa. Sen piirtäminen suoraan paint-ohjelmalla oli haastavaa, varsinkin kun piirsin sillä ensimmäistä kertaa:)
PoistaJoka tapauksessa idea ja aikajana on varmasti kaikissa mailleissa sama; suhteessa alkusysäys on pienehkö itse tarinassa ja jännitteen luonnissa. Omassa esikoisessani alkusysäys on vahva, mutta ajallisesti lyhyt tapahtuma pituudeltaan vain kaksi ensimmäistä lukua.
Hyvä luoja, miten sinä onnistuit tekemään noin järkevää jälkeä paintilla! En edes kerro miltä minun paint-kalat näyttävät. :D
PoistaMissiossa on sinulle haaste ja tunnustus.
Minulle tämä oli uusi juttu. Kiitos, Marke! Pitääpä alkaa testailla ja soveltaa...
VastaaPoistaKiva jos löysit tästä uuden työkalun kirjoittamiseesi. Varsinaiseen sisältöön tästä ei ole muuta hyötyä kuin se, että pystyy hahmottamaan rakenteen ja jännitteen merkityksen ja siten saada teksti kantamaan aluksta loppuun saakka. Onnistumisen iloa:)
Poista